Kuluttajien hyväksyntä on välttämätön edellytys bio- ja geeniteknologian hyödyntämiselle maataloudessa.
28.5.2003
Ehdotus maa- ja metsätalousministeriön tulevien vuosien bio- ja
geenitekniikkastrategiaksi on ollut kevään aikana laajalla
lausuntokierroksella eri viranomaisilla ja kansalaisjärjestöillä.
Saaduissa lausunnoissa korostettiin erityisesti kansalaisten
mielipiteen kuulemista. Kuluttajilla pitää olla mahdollisuus valita
minkälaista ruokaa he haluavat syödä, muistuttivat muun muassa MTK
ja Biotekniikan neuvottelukunta.
Ministeriön strategia laaditaan vuonna 2000 valmistuneen maatalouden bio- ja geenitekniikkastrategian pohjalta täydentämällä sitä ministeriön muiden osastojen toimialaa koskevilla tarkasteluilla ja sovittamalla yhteen toimialakohtaisten strategioiden keskeiset periaatteet, lähtökohdat ja toimenpide-ehdotukset. Strategiaa on tarkoitus hyödyntää muodostettaessa ministeriön kannanottoja bio- ja geenitekniikkaa koskeviin kysymyksiin ja tehtäessä päätöksiä erityisesti geenitekniikan käytöstä hallinnonalalla.
Edistysaskeleet biotieteissä yleensä ja bio- ja geenitekniikassa erityisesti ovat viime vuosina olleet nopeita. Näiden tieteenalojen uudet keksinnöt ovat herättäneet runsaasti keskustelua maa- ja elintarvikesektoreilla sekä Suomessa että myös maailmanlaajuisesti. Ministeriön tavoitteena on laadittavan strategian avulla parantaa oman sektorinsa edustajien valmiuksia osallistua tähän keskusteluun.
Maa- ja metsätalousministeriö näkee bio- ja geenitekniikan menetelmien kehittämisen ja käytön tarjoavan hallinnonalallaan hyviä mahdollisuuksia edistää ja luoda uusia toimintaedellytyksiä. Kehittämistyön lähtökohtana tulee olla luonnonvarojen kestävä käyttö, tuotteiden turvallisuus ja korkea laatu sekä toiminnan avoimuus ja tehokas valvonta. Bio- ja geenitekniikan menetelmien käytön tulee aina perustua tieteelliseen riskinarviointiin ja sen hyödyntämisen tulee olla vaaratonta ihmisten ja eläinten terveydelle sekä ympäristölle. Kuluttajien hyväksyntä on välttämätön edellytys bio- ja geeniteknologian hyödyntämiselle.
Lisätietoja: Ehdotus maa -ja metsätalousministeriön geenitekniikkastrategiaksi ja toimenpideohjelmaksi vuosille 2003-2007:
http://www.mmm.fi/maatalous_maaseudun_kehittaminen/biotek/strategia_gee.html