Esitys geenitekniikkalaista eduskunnalle ehkä alkuvuodesta
27.10.2003
(Maaseudun Tulevaisuus) Uutta geenitekniikkalakia on valmisteltu
kaksi vuotta.
Uusi geenitekniikkalaki selkeyttäisi esimerkiksi geenimuunneltujen organismien riskinarviointia ja -seurantaa sekä tuotepakkausten gm-merkintöjä. Uusi laki selkeyttäisi myös viranomaisten toimintaa ja keskinäistä toimivaltaa.
EU:n vuonna 2001 direktiivi gmo:ien levittämisestä ympäristöön edellytti suomessa geenitekniikkalain uudistamista. Suomi joutui aiemmin tänä vuonna EY:n tuomioistuimeen geenitekniikkalain toimeenpanon viivästymisestä. Direktiiviin tehdyt tarkentavat säädökset ovat hidastaneet lain täytäntöönpanoa myös muualla kuin Suomessa.