EU hyväksyi kantasolututkimuksen rahoituksen
28.7.2006
EU:n kilpailukykyministerit löysivät kompromissin kantasolututkimuksen rahoituskiistaan. EU:n tutkimusvaroilla voidaan ministerineuvoston mukaan rahoittaa kantasolututkimusta, mutta ei kantasolulinjojen hankintaa.
Ministerineuvoston päätöstä on pidetty voittona tieteen ja tutkimuksen puolestapuhujille, sillä kantasolujen hankinta muodostaa vain hyvin pienen osan tutkimusten kokonaiskuluista. Kantasolututkimusta vastustaneille maille tehtyä myönnytystä ei täten pidetä suurena haittana alan tutkimushankkeille EU-maissa.
Neuvottelujen tuloksia esitelleet kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ja EU:n tiede- ja tutkimusasioista vastaava komissaari Janez Potocnik korostivat, että kantasoluja käyttävät tutkimushankkeet joutuvat käymään läpi tarkan tieteellisen ja eettisen tarkastelun ennen rahoituksen saamista.
Saksan ohella muun muassa Italia, Puola ja Itävalta vastustivat ennen kokousta kantasolututkimuksen rahoitusta. Kannattajien leirissä olivat muun muassa Britannia, Espanja, Belgia ja Ruotsi.
Parantumattomien tautien ehkäisemiseen ja hoitamiseen pyrkivä kantasolututkimus on viime päivinä ollut kovassa ristiaallokossa sekä Yhdysvaltain että EU:n rahoituspäätösten vuoksi. Viime viikolla USA:n presidentti George W. Bush käytti veto-oikeuttaan ja kaatoi lakihankkeen, joka olisi mahdollistanut kantasolututkimuksen rahoituksen Yhdysvaltion liittovaltion varoin.
Kantasolututkimusta on pidetty eettisesti ongelmallisena, sillä siinä käytetään ihmisen alkiosta peräisin olevia solulinjoja. Tutkimuksen avulla pyritään löytämään uusia hoitokeinoja moniin vaikeisiin sairauksiin kuten Parkinsonin ja Alzheimerin tauteihin.
