Kalliiden kasviperäisten lääkkeiden tuottaminen halpenee
26.5.2004
VTT:n tutkijaryhmä on kehittänyt yhteistyössä belgialaisen
tutkimuslaitoksen VIB:n kanssa uuden menetelmän, jolla
kasviperäisiä arvokkaita lääkeaineita pystytään tuottamaan
viljellyissä soluissa. Tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa
järjestelmällisesti selvitetty kasvisolujen biosynteesiä, eli koko
sitä tapahtumaketjua, jossa yhdisteet kasvisolussa tuotetaan.
Kehitetty menetelmä perustuu siihen, että kasvisolujen
aineenvaihduntaa muokataan geeniteknisesti, jolloin ne tuottavat
haluttua yhdistettä tehokkaammin soluviljelmässä. Soluviljelyn
käyttö säästää uhanalaisia kasvilajeja, jotka usein ovat
lääkeaineiden lähteenä.
Neljännes nykyisin käytössä olevista lääkkeistä on kasviperäisiä. Tällaisia ovat esimerkiksi useat syöpälääkkeet. Lääkeaineen eristäminen kasvista on kuitenkin hankalaa, sillä lääkeainetta on kasveissa hyvin pieninä pitoisuuksina. Lääkeaineiden kemiallinen synteesikään ei ole taloudellisesti kannattavaa, sillä lääkeyhdisteet ovat usein hyvin monimutkaisia molekyylirakenteita. Menetelmä soveltuu paitsi olemassa olevien lääkkeiden tuotannon tehostamiseen myös sellaisten lääkekandidaattien kehittämiseen, jotka on aiemmin jouduttu sivuuttamaan riittävän tehokkaan tuotantomenetelmän puuttuessa.
Parhaillaan VTT ja VIB neuvottelevat menetelmänsä kaupallistamisesta joidenkin suurten ja keskisuurten lääkeyritysten kanssa. Vireillä on myös kaksi patenttihakemusta. Menetelmä vähentänee jo lähitulevaisuudessa sekä kuluttajan että yhteiskunnan lääkekuluja.