Eteläkorealaiset tutkijat onnistuivat kantasolujen kloonauksessa
12.2.2004
Science-lehdessä julkaistu tutkimus on ensimmäinen julkaistu raportti lääketieteellisestä kloonauksesta.
Raportin mukaan eteläkorealaiset tutkijat kloonasivat ihmisalkion, ottivat siitä kantasoluja ja kasvattivat niitä. Kantasoluista voidaan tuottaa mitä tahansa kudosta, ja kantasolututkijat pyrkivät löytämään tehokkaita hoitomuotoja muun muassa syöpään, Parkinsonin tautiin, sokeritautiin ja aidsiin.
Kantasolukloonaus herättää myös eettistä keskustelua. Osa pitää menetelmää epäeettisenä ja esimerkiksi Yhdysvalloissa presidentti ja osa kongressista haluaisi kieltää menetelmän.
Kloonauksesta käytävä keskustelu on laajentunut tutkijat onnistuttua kloonaamaan jo muuan muassa lampaan, lehmän ja hiiren.