Yksityinen syöpäklinikka aloittaa geeniterapiahoidot
23.10.2007
Syöpätutkija ja syöpätautien erikoislääkäri Akseli Hemminki aikoo aloittaa geeniterapiahoidot yksityisellä Docrates-klinikalla vielä tämän vuoden aikana.
Hemminki on etsinyt suotuisaa toimintaympäristöä hoitojen aloittamiseen jo viiden vuoden ajan. Hänen aiemmalla työpaikallaan Husin syöpätautien klinikalla hoitojen aloittaminen ei onnistunut.
Docrateksen tavoitteena on saada hoidot myös julkisen sektorin potilaiden ulottuville hankkimalla kunnilta maksusitoumuksia. Hyksin syöpätautien klinikan toimialajohtaja Heikki Joensuun mukaan Husissa voi antaa geeniterapeuttisia hoitoja kliinisissä tutkimusprojekteissa, jos niihin on eettisen toimikunnan ja Lääkelaitoksen lupa. Hemmingillä ei virallista lupaa ole.
Hemmingin geeniterapiaan perustuvat hoidot eivät ole vielä olleet kliinisessä käytössä.
- Solulinjoissa ja eläinmalleissa tehtyjen kokeiden perusteella nelisenkymmentä hoitomolekyyliämme näyttävät turvallisilta. Maailmassa on hoidettu samantyyppisillä hoidoilla 5 000 potilasta, ja hoitojen turvallisuus on ollut erinomainen, sanoo Hemminki.
