Veripalvelu kuvasi ihmisen kantasolun sokerirakenteet
14.10.2008
Ihmisen kantasolujen pinnan sokerirakenteet on kuvattu. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ja Glykos Finlandin uudet havainnot mahdollistavat muun muassa kantasolujen tarkemman kohdentamisen elimistössä ja siten niiden tehokkaamman käytön sairauksien hoidossa.
Sokerirakenteet eli glykaanit kuorruttavat kaikkien solujen uloimman pinnan. Niiden oletetaan vastaavan useista kantasoluille ainutlaatuisista ominaisuuksista ja määrittävän erityisesti solujen vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa.
Kantasoluhoidoista tunnetuin on luuytimensiirto, jolla on jo 1970-luvulta lähtien hoidettu onnistuneesti syöpää ja muita pahanlaatuisia veritauteja. Kantasolujen laajamittaisemman käytön arvioidaan tapahtuvan vasta tulevina vuosikymmeninä. Uudet, kokeiltavat kantasoluhoidot keskittyvät esimerkiksi sydäninfarktissa ja hermoston tai luuston rappeumasairauksissa tuhoutuneen kudoksen korjaukseen. Kantasoluhoidoilla voidaan ohjata elimistön omaa paranemisprosessia.
Kantasoluhoitojen mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, mutta tutkijoilla vielä useita muureja kaadettavanaan. Kantasolujen puhdistaminen ja kasvattaminen on äärimmäisen haastavaa. Myös niiden kohdentaminen elimistössä on vaikeaa. Nykyisillä menetelmillä suurin osa soluista ei ohjaudu kudokseen, jossa niiden olisi määrä hoitaa parantavaa tehtäväänsä.
