Tutkijat kehittivät 12-kirjaimisen teko-DNA:n
30.3.2009
Yhdysvaltalaistutkija Steven Benner kollegoineen on kehittänyt 12-kirjaimisen teko-DNA:n, joka osaa monistaa itsensä. Se kykenee myös kasvamaan ja reagoimaan ympäristöönsä. Täysin omillaan se ei kuitenkaan tule toimeen, sillä se ei pysty hankkimaan kaikkia tarvitsemiaan molekyylejä.
Teko-DNA:lla on lääketieteellistä käyttöä: se osaa tunnistaa paljon tavallista DNA:ta täsmällisemmin juuri tietyn, sairaudesta kertovan DNA:n. Se saattaakin osoittautua ylivertaiseksi apuvälineeksi diagnostiikassa.
Teko-DNA:n avulla voidaan seurata tavanomaista tarkemmin esimerkiksi HIV-potilaan viruskuormaa. HI-virus pysyy nykyisillä lääkeyhdistelmillä melko hyvin kurissa. Lääkeyhdistelmää pitää kuitenkin uudistaa aika ajoin, koska se menettää tehoaan. Viruskuormaa täytyy pystyä seuraamaan tarkasti, jotta lääkitystä osattaisiin säätää oikeaan aikaan, jo ennen kuin lisääntynyt viruskuorma näkyy potilaan voinnissa.
Benner uskoo, että teko-DNA:n käyttö yleistyy myös syöpädiagnostiikassa.
