Siedätyshoitoa kehitetään ruoka-allergioiden helpottamiseksi
15.12.2008
Uusi EU-hanke Hollannissa tutkii ruoka-allergioiden siedätyshoitoa. Tutkimusprojektissa selvitetään voiko allergiaa helpottaa tai jopa hoitaa puhdistettujen ja muunneltujen allergiaa aiheuttavien proteiinien avulla. Hanketta vetää Amsterdamin yliopiston tohtori Ronald van Ree.
Lisääntyvä sietokyky helpottaisi vaikeasti allergisten elämää, kun allergisten ei tarvitsisi enää välttää tuotteita, joissa saattaa olla jäämiä allergeenista esimerkiksi yhteisten tuotantotilojen vuoksi.
Myös Suomessa korostetaan nykyisin yhä enemmän siedätystä ruoka-allergioiden hoidossa. Vuosien 2008 – 2018 aikana toteutettava Kansallinen allergiaohjelma painottaa allergeenin täydellisen välttämisen sijaan sietokyvyn vahvistamista.
Allergia- ja Astmaliiton Allergiatietokeskuksen johtaja professori Matti Hannukselan mukaan kananmunasiedätys onnistuu noin 90 prosentilla, maitosiedätys 80 – 90 prosentilla allergisista. Allergialiiton mukaan jopa 90 prosenttia ruoka-allergiaepäilyyn perustuvista välttämisruokavalioista on turhia.
Euroopassa arviolta noin neljä prosenttia aikuisista ja kahdeksan prosenttia lapsista kärsii allergiasta.
