Neljä uutta rintasyövälle altistavaa geeniä löytyi
28.5.2007
Laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa löydettiin neljä uutta rintasyövälle altistavaa geeniä. Löydettyjen geenien toiminta liittyy solujen kasvuun ja viestintään. Aiemmin löydetyt rintasyöpägeenit liittyivät perimän vaurioiden korjaamiseen.
Geenikartoitus auttaa sekä kehittämään rintasyöpäriskin paljastavia testejä että sen hoitoa ja ennaltaehkäisyä. Rintasyövän vaaraa voivat lisätä myös muut vielä tuntemattomat geenit ja eri geenien yhteisvaikutus.
- Mitä enemmän geenejä löytyy, sitä tarkemmin rintasyöpäriski voidaan todeta niiden perusteella. Siihen voi liittyä satojakin geenejä, sanoo tiedelehti Naturen haastattelema geenit löytäneen Cambridgen yliopiston tutkimusryhmän jäsen Douglas Easton.
Ihmisen perimän kokonaan kattaneessa tutkimuksessa todettiin kaikkiaan 30 geenimuutosta. Siinä oli mukana noin 22000 rintasyöpäpotilasta ja samansuuruinen verrokkiryhmä. Tutkimus tehtiin 16 maassa. Suomessa tutkimuksessa oli mukana 2700 rintasyöpäpotilasta ja 1600 verrokkia Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa, Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ja Vaasan keskussairaalassa.
