Naisten vanhuusiän ylipaino usein perinnöllistä
10.2.2009
Geenit vaikuttavat naisten vanhuusiän ylipainoon, ja niiden vaikutus lisääntyy iän myötä. Näin todetaan Jyväskylän yliopistossa tarkastetussa gerontologian väitöskirjassa. M.Sc. Alfredo Ortega-Alonso havaitsi lisäksi, että naisilla, joilla oli perinnöllinen alttius lihoa, oli myös huonompi liikuntakyky vanhemmalla iällä.
Ortega-Alonson mukaan tulevaisuudessa saattaa olla mahdollista tunnistaa ylipainoriski geenien perusteella. Liikuntakyvyn säilyttämisen ja parantamisen kannalta parhaita keinoja ovat kuitenkin yksilökohtainen seulonta sekä liikunta ja ruokailutottumusten parantaminen.
Tutkimuksessa käytettiin 434 suomalaiselta kaksossiskolta vuosina 1975–2004 kerättyä aineistoa.
