Munuaisvaurioiden varhaisdiagnostiikkaa kehitetään EU-rahalla
1.6.2006
EU on myöntänyt 4,4 miljoonan euron rahoituksen Helsingin yliopistosta koordinoitavalle tutkimushankkeelle, jossa kehitetään munuaisvaurion varhaisdiagnostiikkaa. Tavoitteena on tuoda aikanaan markkinoille helppokäyttöinen ja luotettava testi, joka soveltuisi myös kotikäyttöön ja helpottaisi muun muassa diabetesta sairastavien terveydentilan seurantaa.
Munuaissairaudet lisääntyvät kaikkialla maailmassa 6-8 prosentin vuosivauhdilla, ja erityisesti Euroopassa munuaissairaudet muodostavat kasvavan haasteen terveydenhuollolle. Muun muassa nopeasti lisääntyvä aikuistyypin diabetes samoin kuin verenpainetauti altistavat munuaisvaurioille.
-Tämä on todella päälle kaatuva ongelma kymmenen vuoden kuluessa kaikkialla", sanoo dosentti Harry Holthöfer, joka koordinoi munuaisvaurioiden varhaisdiagnostiikkaa kehittävää uutta EU-hanketta.
Kysymys ei ole ainoastaan dialyysihoidon ja munuaisensiirtojen lisääntyvästä tarpeesta, sillä munuaisten vajaatoiminta kielii myös sydän- ja verisuoniongelmista. - Projektissamme on tarkoitus kehittää menetelmä, jolla havaitaan verisuoni- ja munuaisvauriota ennakoivat merkkiaineet jo ennen kuin vauriota voi havaita nykyisillä menetelmillä, Holthöfer kertoo.
Jos munuaisia rappeuttava sairaus havaittaisiin jo alkuvaiheessa, taudin etenemistä voitaisiin jo nykyisillä hoitomenetelmillä ja lääkityksellä hidastaa, ja osa vakavista vaurioista voitaisiin ehkäistä. Sitä mukaa kuin tieto tautimekanismista lisääntyy, pystytään kehittämään myös tehokkaampia hoitoja ja tunnistamaan potilaista ne, jotka hoidoista eniten hyötyvät.
Lisää aiheesta: www.biomedicum.fi
