Lymphatix kehittää uusia syöpä- ja sydänlääkkeitä
18.9.2006
Kesän alussa toimintansa aloittanut Lymphatix Oy kehittää geenitekniikkaan pohjautuvia uudentyyppisiä sydän- ja syöpälääkkeitä sekä haavanhoitoa.
Yhtiön innovaatiot perustuvat kahden kansainvälisesti tunnetun tiedemiehen, Akatemian tutkimusprofessorien Kari Alitalon ja Seppo Ylä-Herttualan tutkimustuloksiin. Helsingin Meilahdessa Biomedicumissa työskentelevä Alitalo on Suomen tunnetuimpia lääketieteen tutkijoita maailmalla. Kuopion yliopiston A.I. Virtanen -instituutissa toimiva Ylä-Herttuala on tutkijan työnsä lisäksi avainhenkilöitä geeniterapiahoitoihin keskittyvässä suomalais-brittiläisessä Ark Therapeutics- biotekniikkayhtiössä, joka on listattu Lontoon Pörssiin.
Yrityksen toimitusjohtaja Timo Vaara arvioi Lymphatixin ensimmäisten lääkkeiden voivan olla valmiita 5-7 vuoden kuluttua, mikä on lääkekehityksessä lyhyt aika.
Lymphatixin kehittämä sydänlääke vaikuttaa kasvattamalla uusia verisuonia sydämeen, jolloin voitaisiin välttää kalliita ohitusleikkauksia. Alaraajoissa verenkierron parantaminen voi ehkäistä esimerkiksi diabeteksen aiheuttaman alaraajojen amputoinnin. Molemmissa tapauksissa potilaan elämänlaatu parantuisi ilman rajuja kirurgisia toimenpiteitä.
Kehitteillä on myös lääke, joka estää imusuonten kasvun syöpäkasvaimessa. Näin syöpä ei pääsisi leviämään imusuoniston kautta. Syöpäsovellusten kaupallistaminen on Lymphatixin Autraliassa toimivan sisäryhtiön Vegenicsin harteilla.
Kolmas sovellus on haavojen parantuminen nykyistä nopeammin geeniterapian avulla. Haavaan voitaisiin esimerkiksi siirtää geeniterapialla käsiteltyä ihoa.
Yhtiö saa rahoitusta Helsingin yliopiston säätiöltä ensimmäisenä yrityksenä. Säätiö on aikaisemmin rahoittanut vain tutkijoita. Ensi vuonna yhtiön on tarkoitus käynnistää rahoituskierros riskirahan hankkimiseksi. Tavoitteena on löytää rahoitusta Suomesta, Skandinaviasta ja muualta Euroopasta.
