Luuvaurioiden kantasoluhoidot ovat onnistuneet hyvin
9.10.2009
Tampereen yliopiston Solu- ja kudosteknologiakeskus Regea on tehnyt yhteistyössä suomalaisten sairaaloiden kanssa kaksikymmentä luupuutosten ja -vammojen kantasoluhoitoa. Ensimmäiset hoidot on annettu kolme vuotta sitten ja uusimmat keväällä 2009. Vastaavia hoitoja on tehty muualla maailmassa ainoastaan yksi, Saksassa.
– Hoidot ovat onnistuneet hyvin. Vain yhdessä tapauksessa kantasoluista ei muodostunut luuta eikä muutakaan kudosta, joten potilaan hoidossa jouduttiin turvautumaan luusiirteeseen. Hoidoissa ei ole tähän mennessä ilmennyt haitallisia sivuvaikutuksia, kertoo Regean johtaja, professori Riitta Suuronen.
Kaikki hoidot on tehty pään tai kaulan alueelle, ja niissä on käytetty potilaan omia rasvan kantasoluja. Hoidot on annettu Helsingin seudun yliopistollisessa keskussairaalassa, Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja Jyväskylän keskussairaalassa.
Syövän ja verenkiertoelimistön sairauksien hoidoissa käytetään verestä tai luuytimestä eristettyjä kantasoluja.
Regean kehittämistä kantasoluhoidoista voi Suurosen mukaan olla apua esimerkiksi silmän ikärappeuman ja sarveiskalvon vammojen hoidossa. Myös aivo- ja selkäydinvammapotilaita on mahdollista auttaa, kun vamma on vielä tuore. Hoidoilla ei kyetä palauttamaan menetettyä kävelykykyä, mutta niillä voidaan parantaa elämänlaatua muulla tavoin.
