Lääketutkimus yhdistää geeni- ja nanoteknologiaa
27.10.2008
Lääketutkimuksen kuumin aihe ovat lääkkeet, joissa geeniteknologia yhdistyy nanoteknologiaan. Millin kymmenestuhannesosan kokoisia partikkeleita koostetaan useista biomateriaaleista kuten rasvoista, valkuaisaineista ja polymeereistä.
– Lääke toimii varsin samalla tavoin kuin virus, sanoo professori Arto Urtti, Helsingin yliopiston Lääketutkimuksen keskuksen johtaja. Virukset ovat kehittäneet järjestelmänsä satojen miljoonien vuosien aikana. Nyt niiden taitoja jäljitellään laboratorioissa. Myös lääkkeiden kuljettajiksi luodaan ”synteettisiä viruksia”.
Sisimmäiseksi pakataan lääkeaine tai geeniterapiassa siirrettävä DNA, ja sen päälle leivotaan hiukkasenohuita kerroksia - suojaamaan sisältöä ja rahtaamaan se perille oikeantyyppisiin soluihin.
Urtin mukaan on mahdollista kehittää nykyistä selvästi hienostuneempia, tehokkaita ja turvallisia lääkkeitä esimerkiksi syöpä- ja silmätauteihin. Sovellukset tulevat markkinoille hitaasti, koska lääkkeiden turvallisuus ja teho testataan perusteellisesti.
Tutkimus onkin mittasuhteiltaan melkoista. Ihmisen perimän selvittelyn myötä lääkeaineiden vaikutuskohteita löytyy kiihtyvään tahtiin. Uuden alkuperäislääkkeen kehittäminen kuitenkin kestää yli vuosikymmenen ja maksaa jopa miljardi euroa. Ihmiskokeisiin asti pääsevistä lääkeainekandidaateistakin 90 prosenttia epäonnistuu.
