Kysteiinipurukumista suusyövän ehkäisijä
23.5.2006
Helsingin yliopiston ja Hyksin tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jolla pyritään ehkäisemään yläruoansulatuskanavan syöpiä. Menetelmän ensimmäinen kaupallinen sovellus, kysteiinipurukumi, lanseerattiin markkinoille viime viikolla Italiassa pidetyssä suusyöpäkongressissa.
Hyksin ja Helsingin yliopiston professorin Mikko Salaspuron ja Helsingin yliopiston biofarmasian professorin Martti Marvolan tutkimusryhmien yhteistyössä kehittämä imeskelytabletti vapauttaa suuhun kysteiiniä, joka poistaa tehokkaasti sekä alkoholin nauttimisen jälkeen että tupakoinnin yhteydessä syntyvää asetaldehydiä.
Yhteistyön taustalla on Salaspuron tutkimusryhmän jo 1990-luvulla julkaisema hypoteesi, jonka mukaan alkoholin nauttiminen ja sen vuoksi ruoansulatuskanavassa mikrobien toiminnan tuloksena paikallisesti syntyvä asetaldehydi altistaa ihmisen ruoansulatuskanavan syöville. Sittemmin japanilais- ja yhdysvaltalaistutkimukset ovat vahvistaneet käsitystä. Vuonna 2000 Salaspuron oma ryhmä osoitti, että geenimutaatio nostaa alkoholin nauttimisen yhteydessä syljen asetaldehydipitoisuuden 2-3-kertaiseksi.
Salaspuron ja Marvolan tutkimusryhmien yhteistyönä syntynyt menetelmä on patentoitu maailmanlaajuisesti; patentit omistaa suomalainen yritys Biohit Oyj. Ensimmäinen menetelmään perustuva kaupallinen tuote, kysteiinipurukumi, lanseerattiin markkinoille viime viikolla. Purukumin lisäksi kehitteillä on myös muita kysteiinivalmisteita, joiden avulla asetaldehydi pystyttäisiin tehokkaasti eliminoimaan suun lisäksi myös muualla ruoansulatuskanavassa.
- Me tiedämme, että tällä purukumilla voidaan tehokkaasti hävittää suusta tupakoinnin aikana sylkeen kertyvä asetaldehydi, ja toivomme, että tällä tavalla voidaan ehkäistä tupakoinnista ja alkoholin käytöstä aiheutuvia suusyöpiä. Tarvitaan kuitenkin vielä pitkäkestoisia ja riittävän laajoja väestötutkimuksia ennen kuin kysteiinipurukumin syöpää ehkäisevä vaikutus voidaan osoittaa. Tällaisen tutkimuksen käynnistäminen on suunnitteilla", Salaspuro sanoo.
