Korkealle verenpaineelle altistavia geenejä löydettiin
12.5.2009
Laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa löydettiin kahdeksan geenialuetta, jotka vaikuttavat merkittävällä tavalla ihmisen verenpaineeseen.
Tutkijoiden mukaan todetuista geeneistä kukin yksinään vaikuttaa verenpainetasoon melko vähän, mutta yhdessä niillä saattaa olla merkittävä vaikutus sekä verenpaineeseen että sitä kautta aivohalvauksen ja sydänkohtauksen syntyyn.
Useimpia nyt löydettyjä geenejä ei osattu ennakolta liittää verenpaineeseen. Tutkimukseen osallistuneen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan tämä osoittaa nykyaikaisen geenikartoituksen tehokkuuden.
Tutkimusyhteistyö jatkuu, ja on odotettavissa, että lähiaikoina voidaan varmentaa lisää korkealle verenpaineelle altistavia geenejä, THL toteaa. Löydöksillä voitaneen tulevaisuudessa parantaa korkean verenpaineen ehkäisyä ja hoitoa.
Eurooppalais-yhdysvaltalaiseen tutkimukseen osallistui Suomesta THL:n lisäksi useita tutkijaryhmiä.
Tutkimusaineisto käsitti lähes 34 500 eurooppalaista syntyperää olevaa henkilöä. Tutkimustulokset vahvistettiin myös aineistolla, joka käsitti 90 000 eurooppalaista ja 12 000 intialaista. Tutkimustulokset julkaistiin Nature Genetics -lehdessä.
