Koiran geenitutkimus tuo lisätietoa epilepsiasta
25.8.2006
Suomen kansalliskoirarotuna tunnettu suomenpystykorva on merkittävä apulainen ihmisten epilepsiatutkimuksissa. Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa tehdään geenitutkimusta, josta odotetaan uutta tietoa myös ihmisten perinnöllisestä epilepsiasta.
Koirien geenitutkimuksen odotetaan tuovan apua uusien epilepsiageenien löytymiseen ihmisiltä.
–Suomenpystykorvilla esiintyy samaa tyyppiä olevaa epilepsiaa kuin ihmisillä. Koirien geneettisten tutkimusten avulla pystytään myös selvittämään muun muassa ihmisen epilepsian periytyvyyttä, kertoo kliinisen eläinlääketieteen professori Marjatta Snellman.
Suomenpystykorvakannasta 6,5 prosenttia sairastaa epilepsiaa, kun muista koiraroduista epilepsian osuus on prosentin luokkaa. Snellmanin mukaan koirilla on ylipäätään paljon sairauksia jotka viittaavat epilepsiaan, joten taudin diagnosointi on vaikeaa. Kun tutkimukseen pystytään nyt eri yhteistyötahojen avulla yhdistämään ihmisen lääketiede, voidaan epilepsian diagnosoimista helpottaa.
Tutkimus tähtää epilepsiaa aiheuttavien geenien paikallistamiseen ja sitä kautta geenitestin kehittämiseen.
