Kantasoluista tehtiin sydänsoluja
29.4.2008
Brittiläis-yhdysvaltalainen tutkimusryhmä onnistui kasvattamaan ihmisalkion kantasoluista kolmea ihmisen sydämen solutyyppiä. Niiden toimivuutta vaurioituneen sydämen toiminnan korjaamisessa testattiin hiirillä, joiden sydämen toimintaa oli keinotekoisesti huononnettu. Solujen istuttaminen hiirten sydämiin paransi sydänten toimintaa merkittävästi.
Tutkimuksessa ihmissikiön kantasoluja kasvatettiin laboratoriossa erilaisten kasvutekijöiden ja muiden alkionkehitykseen osallistuvien molekyylien voimin. Kokeissa onnistuttiin tuottamaan kantasoluista kolmen eri sydänsolutyypin esisoluja, joista pystyttiin kasvattamaan varsinaisia soluja.
Havainnot auttavat ymmärtämään entistä paremmin sydämen kehittymistä. Sydänkohtauksen vaurioittaman sydänlihaksen korjaamista kantasoluista kasvatetuilla soluilla on testattu koe-eläimillä, mutta käytännön hoito on vielä kaukana.
Kantasolut ovat soluja, jotka voivat muuttua erilaisiksi elimistön soluiksi. Kaikkein monipuolisimpia ovat alkion kantasolut, joista muodostuvat valmiin ihmisen tai eläimen kaikki eri solutyypit. Kantasolut ovat kuuma tutkimusaihe, koska niistä toivotaan hoitokeinoja erilaisten sairauksien ja vammojen aiheuttamien solutuhojen korjaamiseen.
