Kantasoluista apua Parkinsonin tautiin
25.10.2006
Yhdysvaltalaistutkijat onnistuivat poistamaan Parkinsonin taudin oireet rotilta lähes kokonaan istuttamalla niiden aivoihin uusia dopamiinia tuottavia hermosoluja, jotka oli kasvatettu ihmissikiön aivoista saaduista kantasoluista. Menestyksen varjopuolena on se, että osa istutetuista soluista oli jatkuvasti jakautuvia soluja, jotka jatkoivat jakautumista kantasolujen tapaan. Ajan myötä tällainen jakautuminen saattaa johtaa syövän kehittymiseen.
Parkinsonin taudin kuvaan kuuluu tietyn aivojen osan hermosolujen tuhoutuminen. Nämä solut tuottavat normaalisti yhtä keskeistä aivojen välittäjäainetta, dopamiinia. Dopamiinin puute aiheuttaa Parkinsonin taudille ominaiset oireet eli lihasten ohjauksen huonontumisen ja sitä kautta liikkeiden ja tasapainon ongelmat. Oireita pystytään lievittämään dopamiinin esiastetta sisältävillä lääkkeillä, mutta niiden teho heikentyy ajan mukana.
Jos aivoihin voitaisiin istuttaa uusia dopamiinia erittäviä soluja, ongelman voisi olettaa ratkeavan. Tässä on odotettu apua ns. kantasoluista, jotka pystyvät muuttumaan erityyppisiksi soluiksi. Kaikkein monipuolisimpia ovat sikiön kantasolut, joita kehittyy kaikkia elimistön eri solutyyppejä.
Kantasolututkimusta tehdään intensiivisesti laajalla rintamalla. Kiinnostavia tuloksia on vastikään saatu geeniterapiasta. Yhdysvaltalaisyritys Neurologix on julkistanut vielä tutkimusasteella olevan menetelmän, jossa harmittoman viruksen mukana istutetaan aivoihin dopamiinin tuotantoa kiihdyttävä geeni. Tätä kokeiltiin Parkinsonin tautia sairastaviin ihmisiin, joiden oireet lieventyivät noin neljänneksellä. Geeniterapiakaan ei ole ongelmatonta; toistaiseksi ei osata esimerkiksi säädellä uusien geenien toimintaa.
