Ihon sidekudossoluista haastaja kantasoluille
26.6.2007
Ihon pinnan alla olevat sidekudossolut eli fibroblastit voivat tulevaisuudessa korvata alkion kantasolut, mikäli Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen tekniikat saadaan toimimaan myös ihmisillä.
Tutkijat onnistuivat muokkaamaan hiiren fibroblasteja alkion kantasolujen tavoin moniksi erilaisiksi kudostyypeiksi erilaistuvia soluja. Uudelleen ohjelmoituja soluja ei voi ominaisuuksiltaan erottaa alkion kantasoluista.
Alkion kantasolut kykenevät periaatteessa erilaistumaan kaikiksi kudostyypeiksi, toisin kuin esimerkiksi aikuisen luuytimen kantasolut. Siksi ne tarjoavat hoitomahdollisuuksia hyvin monenlaisiin sairauksiin. Ne saadaan tavallisesti hedelmöityshoidoista ylijääneistä alkioista.
Yhdysvalloissa alkion kantasoluilla ei saa tehdä tutkimusta, sillä niiden käyttöä pidetään eettisesti arveluttavana.
Lehdessä haastatellut asiantuntijat pitävät uutta tekniikkaa kantasolututkimuksen uutena läpimurtona.
