Ihmisverta valmistettiin kantasoluista
1.9.2008
Yhdysvaltalaistutkijat ovat onnistuneet valmistamaan ihmisverta alkion kantasoluista. Advanced Cell Technology -yrityksen tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jonka avulla alkion kantasoluista voidaan valmistaa lähes rajattomia määriä kaikille potilaille sopivaa O-negatiivista verta. Tutkijat odottavat pääsevänsä kokeilemaan verensiirtoja jo parin vuoden sisällä.
Kantasolut saatiin erilaistumaan ensin ravinteilla ja kasvutekijöillä hemangioblasteiksi, joista ne kypsytettiin punasoluiksi. Testit osoittivat, että laboratoriopunasolut pystyivät kuljettamaan happea yhtä tehokkaasti kuin luovuttajilta saadutkin.
Tutkijat pitävät kantasoluista valmistettua verta verenluovutuksesta saatavaa verta turvallisempana, koska siinä ei ole HI- ja hepatiittivirusten kaltaisia taudinaiheuttajia. Punasoluja on kasvatettu kantasoluista aiemmissakin tutkimuksissa, mutta ACT:n menetelmällä verta voidaan valmistaa massatuotannossa.
Menetelmän kehittämiseen osallistuivat myös Illinoin yliopisto sekä Minnesotan Mayo-klinikka.
