Hampaista uusiutuva luonnonvara?
22.11.2006
Suurimmalla osalla selkärankaisista hampaat uusiutuvat jatkuvasti ja pudonneet hampaat korvautuvat uusilla. Nisäkkäillä, esimerkiksi ihmisillä, hampaat uusiutuvat yleensä vain kerran, kun maitohampaiden tilalle kasvavat pysyvät hampaat. Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutin tutkijat osoittivat tutkimuksessaan, että myös nisäkkäiden hampaat voidaan muuttaa jatkuvasti uusiutuviksi. Tutkimustulokset julkaisi PNAS-tiedelehti.
Tutkijat aktivoivat hiirten kudoksissa yhden alkion kehitykselle tärkeistä, solujen viestintää välittävistä signaalireiteistä, Wnt-signaalipolun. Sen stimuloitumisen seurauksena yhdestä hiiren poskihampaasta kehittyi kymmeniä uusia hampaita, joissa oli normaalisti muodostunut hammasluu ja kiille sekä kehittymässä olevat juuret. Hampaiden kruunut olivat kuitenkin yksinkertaisia ja kartiomaisia, eivätkä muistuttaneet hiiren tyypillisiä moninystermäisiä poskihampaita.
Kun uusien hampaiden kehitystapaa tutkittiin kudosviljelyolosuhteissa, osoittautui, että ne saivat alkunsa silmukoimalla aiemmin kehittyneistä hampaista samaan tapaan kuin alempien selkärankaisten uusiutuvat hampaat.
Hampaiden evoluutiossa kehityssuunta on ollut niiden uusiutumisen vähentyminen, samalla kun hampaiden kruunun muoto on monimutkaistunut. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen että Wnt-signaloinnilla on ollut keskeinen merkitys sekä hampaiden muodon että lukumäärän muuttumisessa evoluution aikana.
Tutkimus osoittaa myös, että hiirillä on säilynyt kyky hampaiden jatkuvaan uusiutumiseen ja että se voidaan herättää henkiin aktivoimalla Wnt-signaalin välittämä viestintä. Voidaan olettaa, että uusiutumiskyky on säilynyt myös ihmisillä. Kukaties joskus tulevaisuudessa hammaslääkärit voivat käyttää hyväksi tätä miljoonia vuosia vanhaa regeneraatiokykyä ja kasvattaa uusia hampaita puuttuvien tilalle.
