Geeniterapiamenetelmä uusien verisuonien tuottoon
9.7.2007
Helsingin yliopiston tutkija Maria Wirzenius osoitti väitöskirjassaan, että uusia toimivia verisuonia on mahdollista tuottaa geeniterapiamenetelmää käyttäen.
Wirzenius tutki VEGF-reseptorin eli veri- ja imusuonistoa ympäröivien endoteelisolujen säätelyä hoitavan proteiiniperheen sitoutumiskohdan vaikutusta verisuonten ja imusuonten kasvussa. Geeniterapiamenetelmällä tuotettiin VEGF-reseptorispesifistä kasvutekijää ja osoitettiin, että yhdistelemällä sitä toiseen sukulaisperheen kasvutekijään, on mahdollista tuottaa uusia, toimivia verisuonia.
Tällaista verisuonten kasvua on mahdollista käyttää hoitomuotona esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeissa. Wirzenius havaitsi tutkimuksessaan myös, että VEGFR-2 stimuloi imusuonten kasvua. Siksi hän tutki tarkemmin imusuonten kasvuun liittyviä perusmekanismeja. Näiden perusmekanismien tiedon lisääminen on hyvin tärkeätä, kun suunnitellaan uusia hoitomenetelmiä imu- ja verisuonistoon liittyvien sairauksien hoidossa.
Verisuonten kasvu on tärkeä tekijä monissa fysiologisissa tapahtumasarjoissa, kuten haavan paranemisessa sekä sikiönkehityksessä. Verisuonten kasvua tavataan myös monessa sairaustilassa, kuten tulehduksissa ja syöpäkasvainten kasvussa. Jotta syöpäkasvain pystyisi kasvamaan halkaisijaltaan paria millimetriä isommaksi, kasvavat syöpäsolut tarvitsevat ravintoaineita. Tämä tarve tyydytetään lisääntyneellä verisuonistolla. Monet syövät myös leviävät imusuonia pitkin ja muodostavat etäpesäkkeitä imusolmukkeisiin.
