Geenitekniikka ja kuvantaminen mullistavat sairauksien hoidon
1.3.2007
Uudet kuvantamislaitteet ja geenitekniikka mullistavat sairauksien hoidon lähivuosina. Sairaudet löytyvät aikaisemmin ja jopa hoidon saa samalla kertaa kuin diagnoosin.
Kuvantamislaitteilla saadaan kuvattua sisäelimiä ja luustoa. Röntgensäteiden lisäksi käytetään esimerkiksi tietokonetomografiaa, magneettikuvausta ja ultraääntä. Myös radiolääkkeiden käyttöön perustuvat diagnostiset menetelmät yleistyvät nopeasti.
Tulevaisuuden kuvantamistekniikoita esiteltiin maailman suurimmassa kuvantamiskonferenssissa Chicagossa. Laitteita kehittävät kymmenet alan yritykset, kärjessä GE Healthcare, Philips Medical Systems, Siemens ja Hitachi.
Esimerkiksi molekyylikuvantamista ei vielä viisi vuotta sitten ollut olemassakaan. Molekyylikuvantamisessa laitteet tutkivat millimetrin tuhannesosien kokoluokassa.
"Potilaan geenikarttaa tutkitaan omalääkärin vastaanotolla jo muutaman vuoden päästä. Genomi- ja proteomitutkimus tuovat lisätietoa, samoin perheen historian tutkiminen", sanoo GE Healthcaren molekyylikuvantamisesta vastaava johtaja Jean Luc Vanderheyden.
Tietoja yhdistelemällä arvioidaan syöpä- tai sydänsairauksien riskit. Potilaalle voidaan asentaa sydämentahdistin ennen ensimmäistäkään sydänkohtausta.
Ennen kuvantamista riskipotilaat seulotaan erilaisilla testeillä, joita kehitetään parhaillaan. Niissä avuksi tulevat biomolekyylit.
Molekyylikuvantamisella saadaan selville hermojen päät, niiden epätasapaino ja esimerkiksi syöpäkasvaimen verenkierto. Kasvaimen biologiaa tutkimalla tiedetään, kuinka aggressiivinen kasvain on. Se puolestaan vaikuttaa annettavaan hoitoon.
"Insinöörit, kemistit ja biologit ovat yhdistäneet osaamisensa, jonka tuloksena meillä on molekyylikuvantamisen työkaluja, radiokemiaa ja ohjelmistoja, joiden avulla voidaan löytää ja hoitaa."
Bioinformatiikalla kerätään kaikki tarvittava tieto yhteen. Siihen liitetään erilaiset kuvantamistutkimukset kuten tietokonetomografia ja ultraääni.
Lisää aiheesta >> Kurkistus ihmisen sisään
