Eurooppa haastaa USA:n kantasolu-tutkimuksessa
4.9.2006
Elokuun lopussa käynnistynyt EU-tutkimushanke ESTOOLS tähtää eurooppalaisen alkion kantasolututkimuksen laadun ja tehokkuuden parantamiseen. Nelivuotiselle hankkeelle on myönnetty 12 miljoonan euron rahoitus, ja siihen osallistuu 17 yliopistoa ja kolme biotekniikan alan yritystä kymmenestä Euroopan maasta. Suomesta hankkeessa ovat mukana Helsingin ja Turun yliopistot.
Yksi hankkeen päätavoitteista on luoda tutkijayhteisölle yhteiset ihmisalkion kantasolututkimuksen pelisäännöt. Tutkimusmenetelmien ja käytäntöjen standardoiminen mahdollistaa tutkimusten toistamisen ja tulosten luotettavan vertailun, mikä tähän asti on ollut varsin vaikeaa. Hankkeessa pyritään myös sopimaan yhteiset eettiset periaatteet ihmisen alkion kantasolututkimukseen.
Dosentti Timo Otonkoski johtaa hankkeessa mukana olevaa Helsingin yliopiston ryhmää, joka tutkii kantasolulinjojen luomiseen ja ylläpitämiseen liittyviä peruskysymyksiä, kuten viljelymenetelmiä ja eräiden kasvutekijöiden roolia solujen erilaistumisessa. Otonkosken ryhmä tuo hankkeeseen mukanaan myös viisi Suomessa luotua uutta kantasolulinjaa.
Turun yliopiston ryhmä, jota johtaa professori Riitta Lahesmaa, tarjoaa hankkeen muille tutkimusryhmille mikrosiru- ja bioinformatiikkapalveluita.
Hankkeen koordinaattori, Sheffieldin yliopiston kantasolubiologian yksikön johtaja, professori Peter Andrews korostaa, että alkion kantasolut tarjoavat tutkijoille tärkeää tietoa ja ymmärrystä solukehityksestä ja tautiprosesseista normaalissa ihmissolussa. Hänen mukaansa uusi hanke tarjoaa Euroopalle mahdollisuuksia kiriä umpeen Yhdysvaltojen etumatka tällä biolääketieteen alueella.
