Borrelia-bakteeri suojautuu antibiooteilta
24.6.2008
Lymen borrelioosia aiheuttava borrelia-bakteeri on taitava suojautumaan antibiooteilta. Koetilanteessa se säilyi hengissä piiloutumalla hiiren nivelkudokseen. Professori Matti K. Viljanen Turun yliopistosta sanoo, että bakteeri voi olla piilossa jopa useita viikkoja ja tulla esille antibioottihoidon jälkeen. Hoidon jälkeen borrelian DNA:ta löytyy kuitenkin vain nivelkudoksesta, kun ennen hoitoa sitä löytyy lähes kaikkialta elimistöstä.
Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa on Viljasen johdolla pyritty selvittämään, miten borrelia onnistuu väistämään immuunipuolustuksen ja leviämään ihosta eri elimiin. Samalla on tutkittu, miten borrelioosin antibioottihoitoon reagoimaton krooninen ja vaikeastikin invalidisoiva tautimuoto syntyy. Viljasen mukaan ei kuitenkaan voida olla varmoja siitä, että ihmisillä taudin krooniset oireet välttämättä perustuvat samoihin mekanismeihin kuin hiirillä, vaikka bakteeria onkin löydetty hoidetuista potilaista. Noin 10 prosentilla potilaista niveloireet jatkuvat antibioottihoidosta huolimatta.
Borrelia-bakteeri aiheuttaa maailmanlaajuisesti merkittävintä punkkien levittämää tautia, Lymen borrelioosia. Euroopassa tautitapauksia on vuosittain kymmeniä tuhansia ja Suomessa muutamia tuhansia. Bakteeria levittäviä punkkeja on runsaasti Ahvenanmaalla, muualla saaristossa ja Etelä-Suomen rannikolla. Paikoitellen punkkeja esiintyy aina napapiirin korkeudella asti. Punkkien borreliakantajuudet vaihtelevat suuresti. Helsingin ulkoilualueilla noin joka kolmas punkki kantaa borreliaa.
Taudin alkuvaiheessa punkin pureman mukana ihmisen ihoon siirtyneet bakteerit leviävät ihossa aiheuttaen taudille tyypillisen rengasmaisesti laajenevan punoittavan ihottuman. Monilla infektio rajoittuu ihoon ja paranee itsestään. Osalla potilaista borrelia kuitenkin väistää immuunipuolustuksen ja leviää ilman antibioottihoitoa eri elimiin ja voi aiheuttaa kroonisen taudin. Viljasen tutkimusryhmä selvittää parhaillaan, voidaanko eri antibiooteilla, pitkällä hoidolla tai antibiootteja yhdistelemällä borrelia tuhota sen piiloutumisyrityksistä huolimatta.
