Alttius saada RSV-infektio on osittain perinnöllinen
2.4.2009
Toiset lapset saavat herkemmin RSV-infektion ja korvatulehduksia ja kuin toiset. Yksi selitys näyttää löytyvän geeneistä, toteaa lääketieteen lisensiaatti Johan Löfgren Oulun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa.
– Tutkimissamme kolmessa geenissä – SP-A, SP-D ja TLR4 – esiintyvä vaihtelu näyttäisi olevan yhteydessä vakavaan RSV-tautiin ja yksi korvatulehduksiin. Tämä oli kansainvälisesti ensimmäisiä havaintoja geenivaihtelun yhteydestä näihin tauteihin. Sittemmin todisteita on kertynyt lisää, Löfgren kertoo.
SP-A ja SP-D koodaavat ihmisen keuhkoissa esiintyviä pintaproteiineja ja TLR4 niiden säätelyproteiinia.
Pintaproteiinit ovat tärkeitä, koska ne ylläpitävät keuhkojen pinta-aktiivisuutta: ne laskevat pintajännitystä ja auttavat siten keuhkorakkuloita pysymään avoimina. Keskosilla keuhkojen heikko toiminta johtuu tiettyjen pintaproteiinien puutteesta.
Tutkimustulokset auttavat ymmärtämään sisäsyntyisen immuniteetin tarkempia mekanismeja. Niistä on hyötyä myös kehitettäessä uusia hoitomuotoja.
Kaikki lapset sairastavat RS-viruksen (respiratory syncytial virus) aiheuttaman infektion kolmeen ikävuoteen mennessä. Noin yksi sadasta tarvitsee sairaalahoitoa nopeasti kehittyvään, jopa hengenvaaralliseen hengitysvaikeuteen. Infektioihin liittyy usein välikorvantulehduksia.
