Viranomaisia ja alan toimijoita
Tekes
Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja kehitysprojektien sekä innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija. Sivuilta löytyy tietoa mm. bioalan ohjelmista, verkostoista ja yrityksistä. Sivuilla on myös uutisia ja linkkejä.
Suomen Bioteollisuus
Suomen Bioteollisuus (FIB) on suomalaisen biotekniikkateollisuuden toimialayhteisö. Sivuilla on tietoa jäsenyrityksistä, koulutusvaihtoehtoja, tilastoja, artikkeleita, biotekniikan sanasto ja muuta ajankohtaista bioteollisuudesta.
Suomen Akatemia
Suomen Akatemia edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä, kehittää kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä, toimii asiantuntijaelimenä tiedepolitiikan kysymyksissä sekä myöntää määrärahoja tutkimukseen ja muuhun tieteen edistämiseen.
Biotekniikan neuvottelukunta
Biotekniikan neuvottelukunta on valtioneuvoston kolmeksi vuodeksi kerrallaan asettama neuvoa-antava asiantuntijaelin bio- ja geenitekniikkaan liittyvissä kysymyksissä. Neuvottelukunta seuraa geenitekniikan kehitystä ja käytön turvallisuutta sekä osallistuu geenitekniikkaa koskevan lainsäädännön ja ohjeistuksen valmisteluun.
Geenitekniikan lautakunta (Sosiaali- ja terveysministeriö)
Geenitekniikan lautakunta (GTLK) on Suomen kansallinen toimivaltainen viranomainen geenitekniikkalain soveltamisalaan kuuluvissa asioissa. GTLK toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran toiminnan päämääränä on varmistaa elintarvikkeiden turvallisuus, edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia, huolehtia kasvin- ja eläintuotannon edellytyksistä sekä kasvinterveydestä. Evira muodostettiin vuonna 2006 yhdistämällä Elintarvikevirasto, Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos (EELA) ja Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK) sekä maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston toimeenpanotehtävät.
Lääkelaitos
Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää ihmisille ja eläimille tarkoitettujen lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön turvallisuutta.
Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteena on, että kaikilla olisivat samanlaiset mahdollisuudet terveelliseen ja turvalliseen elämään. Ministeriö mm. valvoo geenitekniikkalain noudattamista terveyteen liittyvissä kysymyksissä.
Maa- ja metsätalousministeriö
Maa- ja metsätalousministeriö johtaa uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön politiikkaa. Bio- ja geeniteknologian menetelmiä hyödynnetään vuosille 2009-2013 laaditun geenitekniikkastrategian pohjalta.
Ympäristöministeriö
Ympäristöministeriön visiona on ympäristövastuullinen, osallisuutta tukeva yhteiskunta, monimuotoinen luonto ja hyvinvointia edistävä elinympäristö. Ministeriö mm. ohjaa ja johtaa valvontaa muuntogeenisten organismien käytöstä aiheutuvien ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi.
Valvira
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön alainen keskusvirasto, joka parantaa ohjauksen ja valvonnan keinoin elinympäristön terveysriskien hallintaa sekä oikeusturvan toteutumista ja palvelujen laatua sosiaali- ja terveydenhuollossa. Viraston tehtävänä on huolehtia mm. geenitekniikkalaissa sille säädetystä lupahallinnosta, ohjauksesta ja valvonnasta.
Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Suomen ympäristökeskus (SYKE) on ympäristöhallintoon kuuluva tutkimus- ja asiantuntijalaitos. Se tutkii ympäristön muutoksiin liittyviä ilmiöitä ja kehittää ratkaisuja muutosten hallintaan. Geenitekniikan ympäristökysymyksissä SYKE toimii asiantuntija-viranomaisena.
Research.fi
Research.fi -tietopalvelu sisältää avaintilastoja sekä muuta Suomen tiedettä ja teknologiaa kuvaavaa tietoa. Palvelussa on myös linkkejä syventävään taustatietoon: tilasto- ja muihin julkaisuihin, asiakirjoihin sekä tietokantoihin.
Tilastokeskus
Tilastokeskus yhdistää tietoaineistot ja asiantuntemuksen tilastoiksi ja tietopalveluiksi. Se tuottaa valtaosan Suomen virallisista tilastoista.
Katso myös geenitekniikan lautakunnan viranomaislinkit
EU:n bioteknologiasivut
OECD:n bioteknologia-sivut
