Bioteknologia.info

1. Mitkä ovat bioteknologian sovelluksiin liittyvät tärkeimmät kysymykset ympäristön kannalta?

[Teemu Teeri:]
Bioteknologian ja ympäristön vuorovaikutuksen kysymykset liittyvät useimmin jalostukseen (erityisesti kasvinjalostus, muta myös esim. kalojen jalostus), jolloin geneettisesti modifioituja organismeja (GMO) kasvatetaan avoimesti ympäristössä (tai lähes avoimesti, esim. allaskalat). Uutta teknologiaa hyödynnettäessä on tärkeää pohtia sen vaikutuksia ympäristöön. Hyvänä vertailukohtana voidaan tällöin pitää perinteisillä menetelmillä jalostettuja linjoja, joiden vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa on varsin paljon tietoa suhteellisen pitkältä ajalta. Monet GMO:ihin liittyvät kysymykset, kauhuskenaariot mukaan lukien, voidaan palauttaa perinteisiin jalosteisiin. Tärkeä kysymys ympäristön kannalta on, piileekö bioteknologiassa riskejä, joita perinteisessä jalostuksessa ei ole kohdattu. Tällaisia riskejä ei toistaiseksi ole ilmennyt, mutta toimintaa säätelee lain tasolla voimakas varovaisuusperiaate, joka on tarpeen tässä vaiheessa monista syistä.

[Liisa Kuusipalo:]
Ympäristön kannalta on tietysti tärkeintä se, ettei bioteknologia tuhoa tai haittaa luontoa. Ja koska luontoon kuuluu kaikki mitä ympärillämme on, se tarkoittaa sitä, että bioteknologia ei saa vaarantaa esimerkiksi seuraavia elintärkeitä asioita: hapen vapautumista vihreistä kasveista, kuolleiden kasvien ja eläinten maatumista ja hajoamista uusien kasvien ravinnoksi, kaikkien eliöiden syntyä, kasvua ja kehitystä sekä sukupolvien uusiutumista.

On siis olennaista, että bioteknologian käyttäjät ovat valvottuja ja vastuullisia, ja että väärinkäyttöön ei anneta aseita liian yksityiskohtaisella tiedonjakelulla. Hyvin usein ihmisen keksinnöt ja niiden tekniset sovellutukset ovat haitanneet miljoonien vuosien aikana kehittynyttä luonnon järjestystä, joten hienoa tietysti olisi, jos bioteknologia tekisi poikkeuksen. Erikoistuotannon kannalta siirtogeenisten kasvien ja eläinten luominen ja levittäminen ympäristöön on tarpeetonta: muunnelluilla bakteereilla ja hiivalla voidaan suljetuissa sammioissa tuottaa samat aineet varmemmin, helpommin, halvemmin ja turvallisemmin. Tätä menetelmää on käytetty jo kymmeniä vuosia lääkkeiden ja entsyymien tuotantoon.

2. Voidaanko bioteknologian avulla suojella ympäristöä? Miten?

[Teemu Teeri:]
Bioteknologian avulla voidaan esim. puhdistaa ympäristöä sinne kertyneistä myrkyistä. Tärkein sovellus ympäristönsuojelun kannalta liittyy kuitenkin kasvinjalostukseen. Maatalous on tunnetusti yksi ympäristöön voimakkaimmin vaikuttavista ihmisen toimista. Väestön kasvun mukana ravinnontuotannon tulee kasva 50% seuraavan 50 vuoden aikana. Jotta tämä tavoite pystytään toteuttamaan raivaamalla mahdollisimman vähän vielä luonnontilassa olevaa ympäristöä maataloustuotantoon, on tärkeää että kasvinjalostuksessa käytetään tehokkaimpia mahdollisia menetelmiä, joista bioteknologia on yksi tärkeimmistä.

[Liisa Kuusipalo:]
Bioteknologialla voidaan suojella ja suojellaan ympäristöä jo nyt. Bioteknologian avulla tuotetaan entsyymipesujauheiden entsyymit. Entsyymit ovat valkuaisaineita, joita elävät solut valmistavat ja käyttävät. Nämä valkuaisaineet pystyvät reaktioihin, jotka muuten vaatisivat korkeita lämpötiloja tai voimakkaita kemikaaleja. Bioteknologian avulla bakteereita on muutettu niin, että ne tuottavat entsyymejä enemmän kuin tavallisesti, jolloin niistä voidaan eristää puhtaita entsyymejä muuhun käyttöön. Entsyymien ansiosta pesujauheista on voitu poistaa kemikaaleja eli fosfaatteja, jotka aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä.

Tulevaisuudessa bioteknologian avulla on todennäköisesti mahdollista tehostaa teollisuuden toimintaa niin, että raaka-aineet käytetään mahdollisimman tehokkaasti ja saastuminen vähenee. Myös aiemmin arvottomina pidettyjä raaka-aineita tai aiemmin tuotettuja saasteita voidaan ehkä hyödyntää.

Bioteknologian käytössä on olennaista se, että muunnellut organismit pidetään ihmisen hallinnassa. Niitä ei siis saa vapauttaa vuorovaikutukseen luonnon kanssa esimerkiksi pelloille ns. koeviljelmille, vaan ne on pidettävä suljetuissa käymisastioissa. Kaikkein turvallisinta on käyttää bakteeri- tai hiivakantoja, joiden ravinnontarve on muunneltu niin, etteivät ne selviä laboratorion ulkopuolella.

3. Ihminen on perinteisesti jalostanut kasvilajeja ja kotieläimiä risteyttämällä - vaikuttamalla niiden geeneihin - vuosisatojen ajan. Modernin bioteknologian myötä on kuitenkin ensimmäistä kertaa mahdollista siirtää tarkasti valittu yksi geeni yhdestä organismista mihin tahansa toiseen organismiin. Puututaanko modernilla bioteknologialla jotenkin uudella lailla luonnon tasapainoon?

[Teemu Teeri:]
Bioteknologin avulla voidaan täsmäjalostaa kasveja ja eläimiä, jolloin jalostus paitsi nopeutuu, myös tarkentuu. Geenejä voidaan siirtää organismien välillä ilman lajirajoja, mutta tärkeää ei ole kysyä mistä geeni tulee vaan mitä se tekee. Myös luonnossa geenit liikkuvat lajien välillä, tosin hyvin hitaasti, ja mutaatiot tuottavat geeniainesta joista osa on lajeille'uutta'. Ei ole epäilystä etteikö maanviljely ja kotieläinten kasvatus puuttuisi luonnon tasapainoon. Se, jalostetaanko bioteknologian avulla, tai esim. radioaktiiviseen säteilyyn perustuvien mutaatioiden avulla, ei ole ratkaisevaa. Jalostetun linjan ominaisuudet, ei jalostustapa, ratkaisevat sen vaikutuksen ympäristöön.

[Liisa Kuusipalo:]
Moderni biotekniikka siirtää yksittäisiä geenejä lajista toiseen, joten lajeihin vaikutetaan nyt aivan eri tavalla kuin perinteisesti jalostaen. Menetelmä perustuu nimenomaan siihen, että eristetty geeni siirretään eliöön, jossa sitä ei aiemmin ole ollut, esimerkiksi tulikärpäsen valohehku toimimaan rotan hermosoluihin.

Arveluttavaa tässä on se, että biotekniikka perustuu vanhentuneeseen ajatteluun: yksi geeni on yksi ominaisuus. Nykyisin tiedetään, että yksi geeni voi toimia jopa kymmenillä tuhansilla eri tavoilla säätelystä ja muokkauksesta riippuen. Kun geeni siirretään toiseen eliölajiin, siirretään samalla lukuisia ominaisuuksia. Uuden isännän solussa säätelytoiminnat voivat olla hyvin erilaiset, joten geenin siirto voi aiheuttaa paljon sellaista, mitä ei ole lainkaan tarkoitettu. Esimerkiksi ihmisen immuunipuolustukseen liittyvän geenin siirto sikoihin tekikin ne samalla alttiiksi tuhkarokolle, vaikka muutoin siat eivät siihen voi sairastua. Vuonna 2001 australialaiset tutkijat loivat vahingossa uuden tappavan, immuunivasteen murtavan hiirien taudin. Biotekniikassa tätä ilmiötä yritetään välttää valikoimalla vain ne eliöt, joissa siirretty geeni toimii oikein. Kaikkia vaikutuksia on kuitenkin mahdotonta ennakoida.

Toinen vaarallinen ero entiseen on uuden geenin liittymisen satunnaisuus. Uusi geeni siirretään soluun joko ampumalla, virus- tai bakteeritartuntaa käyttäen tai häiritsemällä solun suojakuorta sähköllä tai kemikaaleilla. Geeni siirretään aina satoina kopioina. Kukaan ei kuitenkaan voi määrätä, mihin kohtaan perintöainesta uusi geeni kiinnittyy. Vaikka uusi, soluun tungettu geeni onnistuisi kiinnittymään solun perintöainekseen, ja toimimaan halutulla tavalla, se samalla häiritsee muun perimän toimintaa. Tarkennettujen kiinnittymismekanismienkin käytössä on riskinsä. Se, että emme tiedä kaikkien DNA-jaksojen toimintaa, ei todellisuudessa tee siitä roskaa, ja geeninsiirrolle vaaratonta aluetta.

Geeninsiirroissa käytetään paljon bakteereita, joten on mahdollista, että syntyvät aineet ovatkin kolmiulotteiselta rakenteeltaan poikkeavia. Hullun lehmän taudin aiheuttaa prioni, valkuaisaine, joka on laskostunut poikkeavasti. Sikiövaurioita aiheuttanut talidomidi oli lääkkeen kemiallinen peilikuva. 1980-luvulla USA:ssa kymmeniä ihmisiä tappanut ja yli 1000 ihmistä vammauttanut eosinofilia-myalgia aiheutui muunnetulla bakteerilla tuotetusta, hieman poikkeavasta tryptofaanista. Nämä ilmiöt on huomattu, koska niiden kohteena oli ihminen. Muuntogeenisien peltojen ympäristövaikutuksia ei edes yritetä seurata, koska tekniikka oletetaan turvalliseksi. Luonto on siis jälleen kerran ihmisen laboratoriona, vaikka tekniikka on tuhopotentiaaliltaan valtava. Sanon näin siksi, että koko maapallon elämä perustuu samalle geneettiselle koodille, jota nyt peukaloidaan.

Pystyäkseen liittymään uuteen isäntäänsä muuntogeenijaksot trimmataan virusmaisiksi. Mikä takaa sen, että ne eivät jatka matkaansa luomakunnassa minne sattuu, aiheuttaen mitä sattuu? On myös oltava realisti, ja otettava huomioon kokeilumielessä tehtyjen geenimuunnosten vaara. Samoin kuin tietokoneviruksia, myös oikeita viruksia voi muunnella huvikseen, jos yksipuolista tietoa on liikaa ja vastuuntuntoa liian vähän.

Luonnon tasapainoon uusien, geeniyhdistelmiltään aivan uudenlaisten olioiden vapauttaminen voi vaikuttaa ennalta arvaamattomasti. Eräät geenitekniikan soveltajat vetoavat luonnossa vallitsevaan kilpailuun, ja siihen, että haluttujen ja pysyvien geenimuutosten aikaansaaminen on itse asiassa hyvin työlästä ja vaikeaa. Valitettavasti tämä luonnossa vallitseva kilpailu ei riitä suojaksi, eikä eristäminenkään toimi. Muuntogeeniset rapsit ovat saastuttaneet gm-aineksella koko Kanadan, niin ettei luomurapsia voi siellä enää kasvattaa. Historiansa aikana ihminen on toiminnallaan aiheuttanut lukuisia sukupuuttoja ja ekokatastrofeja jo sillä, että on vapauttanut valmiita lajeja eristyneille alueille.

Lisäksi on muistettava, että muuntogeenisille viljelykasveille ei ole tehty sellaisia turvallisuustestejä jotka uusien kemikaalien on läpäistävä. Virallisia koe-eläinten ruokintakokeita ei ole pidetty tarpeellisina, vaikka muuntogeenisisiä viljelykasveja käytetään suurilla pinta-aloilla neljässä maassa. Tämä johtuu siitä, että USA:ssa oletettiin, että geenimunnellut kasvit vastaavat alkuperäisiä lajeja, eikä ongelmia osattu epäillä.

4. Mistä tulevaisuuden sovelluksista odotat itse kaikkein eniten?

[Teemu Teeri:]
Genomiikka ja sen osa-alueet, jossa tutkitaan eliöiden geenejä laajassa mittakaavassa (esim. kymmeniätuhansia yhdellä kertaa) tulee mullistamaan geenien toimintaan liittyvän tiedon sekä määrällisesti että laadullisesti lähitulevaisuudessa. Kysymyksessä on samanlainen tiedollinen vallankumous biologiassa kuin mitä yhdistelmä-DNA-tekniikan kehittyminen toi tullessaan 1970-80 lukujen vaihteessa. Tämän tiedon perusteella jalostukseen liittyvän geenitekniikan (bioteknologian) tärkeimpänä raaka-aineena tulevat olemaan kasvin tai eläimen (tai niiden lähisukulaisten) omat geenit. Siinä mielessä biotekninen jalostus tulee lähestymään perinteistä, että tärkeimmät sovellusgeenit eivät pääsääntöisesti tulekaan kaukaisista lajeista vaan läheltä.

[Liisa Kuusipalo:]
Tulevaisuuden sovellutukset ovat useimmiten tietenkin unelmia ja toivekuvia. Silti monet niistä ovat lupaavia ja voivat jopa toteutua. Toiveikkaimpia ovat saastuneiden alueiden puhdistukseen erikoistuneet bakteerit, taikka vetyä ja siten loppumatonta energiaa yhteyttämällä tuottavat levät.

On todennäköistä, että pienimpien elävien olentojen toimintaa säätelemällä voidaan tuottaa paljon aineita, joiden tuottamiseen on aiemmin tarvittu kotieläimiä. Uuden biotekniikan myötä on ehkä mahdollista lopettaa eläinten hyödyntäminen.

On huomattava, että tällaiseen biotekniikkaan tarvittavat eliöt löytyvät jo nyt luonnosta. Ne eivät edellytä geenitekniikan tai muuntogeenien käyttöä.

5. Geneettisen biodiversiteetin eli monimuotoisuuden säilyttäminen ja bioteknologia?

[Teemu Teeri:]
Tärkein vastaus sama kuin kysymykseen 2 (ympäristön suojelu), moderni kasvinjalostus voi säästää ympäristöä.

[Liisa Kuusipalo:]
Bioteknologia voi edistää monimuotoisuuden säilyttämistä, jos menetelmiä käytetään vähentämään ihmisen aiheuttamia haittoja. Bioteknologia voi edistää raaka-aineiden tehokkaampaa käyttöä, jätteiden hajottamista ja palauttamista luonnon kiertokulkuun sekä proteiinien tuotantoa käymissammioissa, jolloin kotieläinten orjuuttaminen vähenee.

On mahdollista, että bioteknologian soveltaminen vähentää yleistä saastuttamista ja ympäristön kulumista. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos ymmärretään ja otetaan todesta ne suuret riskit, joita bioteknologian yletön ja valvomaton soveltaminen aiheuttaa, ja pidetään ohjenuorana sitä, että luontoa ei vaaranneta.

Nykyisten sovellutusten ympäristövaikutuksista voi sanoa esim. seuraavaa: Peltoviljelyssä geenimuunnellut, sisäsiittoiset kloonilinjat ovat hyvin alttiita luonnon arvaamattomille häiriöille. Pelloilla siirtogeeniset kasvit ja eläimet ovat osa ekosysteemiä, ja niiden käyttö voi itse asiassa lisätä luonnonsuojelun tarvetta. Jos siirtogeenin kasvinsuojelu perustuu hyönteisten lisääntymisen estävään vaikutukseen, on sen laajalla käytöllä dramaattisia vaikutuksia.

Valtaosa eläimistä on hyönteisiä, ja ne ovat erittäin tärkeitä koko ekosysteemin toiminnalle. Jos tuhohyönteiset puuttuvat, puuttuvat myös niitä syövät petohyönteiset, linnut ja näitä syövät pedot. Hyönteisten puuttuminen häiritsee myös kasvinosien normaalia hajotusta ja ravinteiden kiertoa. Lahoamisen häiriintyminen aiheuttaa haisevaa mätänemistä ja kasvihuonekaasujen tuottoa. Muunneltujen geenien leviämisen estämiseksi suunniteltu siemenettömyys esimerkiksi koivulla vaarantaisi laajasti käytettynä monia sen siemenistä riippuvaisia lajeja.

Alkuun viljelykasvien myrkynkestävyyden lisääminen vähensi myrkyn käyttökertoja, mutta nosti kerralla käytettävää myrkkymäärää. Käytetyn myrkyn väkevyys kärjistää myös haitallisia vaikutuksia pellon muihin eliöihin. Nykyisin rikkakasvit ovat jo kehittäneet tämän myrkyn kestäviä muotoja, joten on jouduttu palaamaan entistä myrkyllisempiin torjunta-aineisiin. Myrkkyjen myynti USA:ssa on taas noussut.

Nykyinen muuntogeenitekniikan käyttö muistuttaa valitettavasti venäläistä rulettia. On monia tieteellisiä tutkimuksia, joiden tulokset halutaan unohtaa. Tutkimukset kertovat, että muunneltu geneettinen aines leviää muuntogeenisestä kasvista maaperään ja säilyy siellä. Bakteerit ottavat halukkaasti itselleen ympäristönsä geeninpätkiä ja koekäyttävät niitä. Nopeasti kehittynyt ja levinnyt esimerkki tästä on taudinaiheuttajien kestävyys antibiootteja vastaan. Bioteknologia liittää antibioottiresistenssin kanssa yhteen myrkkyjä tuottavia, kukinnan estäviä tai solukkoa tappavia geenejä. Nämä geenirakennelmat leviävät koeviljelmiltä luonnon bakteerien uusiokäyttöön. Niitä ei saa enää millään luonnosta pois.

Tutkimustuloksia on myös eläinten syöttökokeista. Huolestuttavia tuloksia on raportoitu: lisääntynyttä kuolevuutta, suolistovaurioita, immuunisysteemin häiriöitä. Koehiirillä muuntogeeninen aines ei hajonnut kokonaan suolessa, vaan levisi koko elimistöön, myös sikiöön.

Huolimatta kaikesta ihmisen teknologiasta biodiversiteetti on ainoa asia joka takaa ihmisten ja muunkin elämän säilymisen maapallolla. Todellisuudessa me täällä maapallolla olemme kipeän riippuvaisia luonnon rikkaudesta, kasvien hapen tuotannosta, muutamasta viljalajista ja aineet kiertoon vapauttavista hajottajabakteereista.

6. Geeniteknologian hyödyt vs. perinteinen kasvijalostus?

[Teemu Teeri:]
Monet asiat tulleet jo esille edellä, esim. täsmäjalostuksen käsite. Bioteknologian käyttö jalostuksessa nopeuttaa jalostusta, jolla on merkitystä parempien lajikkeiden nopeammalle tuotolle. Se voi olla myös edullisempaa kuin perinteinen, jolloin kannattaa jalostaa lajikkeita alueille joille perinteisillä menetelmillä jalostus tulisi liian kalliiksi (esim. Suomen viljelyoloihin). Biotekniikan käyttö jalostuksessa ei ole perinteisiä menetelmiä korvaava tekniikka, vaan niitä täydentävä. Kasvinjalostuksen haasteet globaalisti ovat aikamoiset (ks. vastaus 2) ja bioteknologia voi ratkaista monta kysymystä joiden ratkaisu perinteisillä menetelmillä olisi mahdotonta tai lähes mahdotonta.

[Liisa Kuusipalo:]
Perinteisessä jalostuksessa jalostetaan koko genomia eli eliön koko perimää, kaikkien geenien yhdistelmää. On totta että luonnossa virukset ja bakteerit voivat siirtää geenejä, mutta geenitekniikalla ihminen tekee geeniyhdistelmiä, jotka eivät luonnossa tulisi koskaan yhteen. Menetelmä perustuu nimenomaan siihen, että eristetty geeni siirretään eliöön, jossa sitä ei aiemmin ole ollut.

Ravinnoksi kasvatettuina geenimuunnellut kasvit tulisi tarkistaa kuin lääkeaineet. Jos näin ei tehdä, toimivat tavalliset kuluttajat koe-eläiminä. Kasvit ovat loistavia biokemiallisia tehtaita, joiden toimintaa vieras geeni sotkee. Tämä on ilmennyt kokeissa muuntogeenisellä tupakalla, joka uuden kasvugeenin lisäyksen jälkeen tuotti vahingossa 34% enemmän nikotiinia. Halutun muutoksen lisäksi voi kasvi tuottaa jotakin uutta ainetta.

Vaikka bakteerit ovat suhteellisen yksinkertaisia, on uuden geenin lisäys tuottanut yllätyksiä niissäkin. Muunnetuilla bakteereilla tuotetaan mm. tryptofaani-aminohappoa ravinnonlisäksi kehonrakennukseen. Vuonna 1989 geenin lisäys bakteeriin johti samalla uuden epäpuhtauden syntymiseen. Tuote puhdistettiin aktiivihiilellä ja suodattamalla, mutta silti uusi epäpuhtaus tappoi USA:ssa 37 ihmistä ja 1500 sairastui. Eläinkokeissa myrkky ei paljastunut. Huonolaatuinen tryptofaani oli helppo havaita tämän eosinofilia-myalgia-taudin aiheuttajaksi, koska kaikki sairastuneet olivat syöneet tryptofaania. Jos erilaisia geenimuunneltuja tuotteita tulee markkinoille paljon yhtä aikaa, on vaikeaa jäljittää mahdollinen ongelman aiheuttaja.

Perinteinen kasvinjalostus on tuhansia vuosia vanhaa taitoa. Nykytekniikka on vielä alkeellista, epätarkkaa ja vaarallista.

7. Geenimuokattuja kasveja koeviljellään kahdessa paikassa Suomessa. Mitä niissä halutaan selvittää?

[Teemu Teeri:]
Oletettavasti kysymyksessä viitataan kahteen siirtogeenisiä puita koskevaan kenttäkokeeseen. Niissä tutkitaan hiilen aineenvaihduntaa kasvissa sekä vastustuskykyä sienitaudeille. Molemmissa kokeissa tärkeä kysymys on, miten laboratorioissa saadut tulokset voidaan suhteuttaa luonnonolosuhteissa kasvatetuilla kasveilla saatuihin tuloksiin. Ainakin toisessa kokeessa seurataan myös ympäristövaikutuksia, jolloin saadaan kokeellista pohjaa näihin tärkeisiin kysymyksiin.

8. Miten turvallisuuskysymykset otetaan huomioon? Karkaavatko geenit ympäröivään luontoon?

[Teemu Teeri:]
Suomessa geenitekniikan käyttöä säätelee geenitekniikkalaki, jonka perusteella mainitut kenttäkokeet ovat käyneet läpi perusteellisen ja varovaisuusperiaatetta soveltavan käsittelyn. Molemmat kokeet tehdään puiden nuoruusvaiheessa, jolloin ne eivät tee kukkia, ja kokeet tuhotaan ennen kukkimisen alkamista. Tämän lisäksi kukkien mahdollista aikaista kehittymistä tarkkaillaan säännöllisesti viikoittain (koivun kukkien kehittyminen on prosessi, joka kestää 12 kuukautta). Metsäpuiden kohdalla on tärkeää estää siirtogeenien leviäminen luonnossa kasvaviin puihin, tämän periaatteen täyttäminen on varovaisuusperiaatteen minimivaatimus. On mielenkiintoinen kysymys voivatko geenit 'karata' muuten kuin siitepölyn, siementen tai pistokkaiden välityksellä. Jos tällainen voidaan osoittaa, se tarkoittaa että geenien siirtyminen lajista toisen on tavallisempaa (ja luonnollisempaa) kuin on oletettu. Sienitauteihin vaikuttava kitinaasigeeni on peräisin sokerijuurikkaasta, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole esitetty skenaarioita siitä miten sen karkaaminen alkuperäisestä isännästään vaikuttaisi ympäristöön.

9. Geenimuunneltujen kasvien kenttäkokeiden riskit

[Liisa Kuusipalo:]

Kenttäkokeessa geenimuunneltu kasvi saatetaan osaksi ekosysteemiä. Tähän liittyy paljon riskejä, joita olen jo käsitellyt edellisissä vastauksissa.

Viljelty kasvi saattaa levittää sukusolujaan eli siitepölyään ympäristöön, ja risteytyä villien sukulaistensa kanssa, jolloin uudet geeniyhdistelmät leviävät hallitsemattomasti luontoon. Maissi tuulipölytteisenä kasvina on osoittautunut yllättävän tehokkaaksi geenien levittelijäksi. Myös hyönteispölytteinen gm-rapsi on Kanadassa levinnyt ja risteytynyt erittäin tehokkaasti. Itse siitepöly saattaa uusien geeniyhdistelmiensä vuoksi olla haitallista. Kasvin muut osat voivat syötyinä olla haitallisia pellon eliöille. Tähänhän nimenomaan pyritään joissain muuntogeenisissä kasveissa, mutta unohdetaan, että kaikki kasveja syövät eliöt eivät ole haittaeliöitä. Toisekseen haittaeliötkin ovat osa ekosysteemiä ja tärkeä osa ravintoketjuja. Jos ne puuttuvat, heijastuvat vaikutukset muihinkin eliöihin.

Jos siirtogeenin kasvinsuojelu perustuu hyönteisten lisääntymisen estävään vaikutukseen, on sen laajalla käytöllä dramaattisia vaikutuksia. Valtaosa eläimistä on hyönteisiä, ja ne ovat erittäin tärkeitä koko ekosysteemin toiminnalle. Jos tuhohyönteiset puuttuvat, puuttuvat myös niitä syövät petohyönteiset, linnut ja näitä syövät pedot. Hyönteisten puuttuminen häiritsee myös kasvinosien normaalia hajotusta ja ravinteiden kiertoa.

Lahoamisen häiriintyminen yleistää haisevaa mätänemistä ja kasvihuonekaasujen tuottoa. Viljelykasvien myrkynkestävyyden lisääminen vähentää myrkyn kokonaismäärää, mutta nostaa kerralla käytettävää myrkkymäärää. Käytetyn myrkyn väkevyys kärjistää myös haitallisia vaikutuksia pellon muihin eliöihin.

Geenimuuntelun tekniikka on vielä hyvin alkeellista verrattuna siihen mitä kaikkeen tiedämme, ja varsinkin siihen mitä emme tiedä DNA:sta ja genetiikasta. Uusimmissa tutkimuksissa muuntogeeninen kasvi saikin yllättäen isovanhempiensa kaltaisia jälkeläisiä, vaikka tämän piti olla mahdotonta. Tekniikka on todellisuudessa arvaamatonta, ja sen levittäminen luontoon on törkeää elonkehän vaarantamista. Jos vaurioita aiheutuu, ne ovat peruuttamattomia, sillä karanneita geenejä ei luonnosta saa enää takaisin.

10. Pitäisikö kenttäkokeiden olla julkisia?

[Teemu Teeri:]
Kenttäkokeisiin saattaa liittyä liikesalaisuuksia, jolloin geenitekniikkalaki antaa mahdollisuuden rajoittaa julkisuutta. Tällä hetkellä kentällä oleviin kokeisiin ei käsittääkseni liity tällaisia kysymyksiä. Kenttäkokeiden julkisuus ja avoimuus vähentää niihin kohdistuvaa epäluuloa ja on sen vuoksi kannatettavaa. Lisääntynyt
julkisuus toisaalta lisää tihutöiden riskiä, jolloin tutkijoiden vuosien työ saattaa mennä hukkaan. Käsittääkseni nykyisen kenttäkokeet ovat ei-julkisia tällä perusteella, mutta geenitekniikan lautakunnan aloitteesta eikä tutkijoiden.

11. Tulevaisuuden tavoitteet ympäristökysymyksissä/geenimuunneltujen kasvien tutkimuksessa?

[Teemu Teeri:]
GM-kasvien ja ympäristön välinen vuorovaikutus on selvästi laajempi kuin tieteellinen kysymys. Kansalaiset ovat aktivoituneet osittain uusien tekniikoiden kautta esittämän kysymyksiä ympäristöstä ja siitä miten toimintamme siihen vaikuttaa. Tämä on myönteinen kehityssuunta. Keskustelu vaatii pohjaksi tieteellisiä kannanottoja ja
kokeellista materiaalia (mm. kenttäkokeista), mutta myös yleistä keskustelua muilla tasoilla. Varovaisuusperiaate on oikea tapa edetä (ja olisi oikea tapa edetä monella muullakin saralla).

Riskinhallinnassa ja -analyysissä on tärkeää suhteuttaa biotekniikan riskit muihin riskeihin joita kohtaamme yksilötasolla tai yhteisötasolla. On myös tärkeää kysyä mitä seurauksia on siitä, että bioteknologia jätettäisiin hyödyntämättä esim. kasvinjalostuksessa (vrt. vastaus 2). GM-kasveja ja muita GM-organismeja koskeva
riskianalyysi on aktiivinen tutkimuksen alue tänä päivänä.

(Alkuperäinen haastattelu tehty 9.2002)