Sanasto
Biojalostamo
Biojalostamoissa biomassoista (=uusiutuvista luonnonvaroista) tuotetaan teollisuuden raaka-aineita, elintarvikkeita ja energiaa. Biomassa pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti useita eri tekniikoita käyttäen.
Biomassa
Sanalla on kaksi merkitystä. 1) Biomassalla tarkoitetaan uusiutuvia raaka-aineita, kuten puuta tai viljaa. Erilaisista biomassoista voidaan bio- tai kemiantekniikan avulla tuottaa etanolia ja muita kemikaaleja. 2) Bioprosessitekniikassa biomassalla tarkoitetaan solujen massaa. Kun solut kasvavat ja monistuvat niiden massa (paino) kasvaa. Biomassan muutosta voidaan seurata mm. ottamalla bioreaktorista näytteitä ja punnitsemalla näytteiden sisältämät solut joko märkinä tai kuivattuna.
Biomateriaali
Synteettinen tai luonnollinen materiaali, jonka avulla voidaan keinotekoisesti tuottaa, korvata tai hoitaa elävää kudosta tai elintä.
Biopolttoaine
Biopolttoaineet ovat kasviperäisiä polttoaineita, joita saadaan esimerkiksi metsäteollisuuden hakkeesta tai viljantuotannon jätteenä syntyvästä oljesta. Biopolttoaineita voidaan myös jalostaa erilaisilla prosesseilla, jolloin kasvipohjainen materiaali muunnetaan esim. etanoliksi (bioetanoli) tai dieseliksi (biodiesel).
Bioprosessi
Bioprosessissa hyödynnetään soluja tai entsyymejä halutun tuotteen valmistamiseksi (vrt. kemiallinen prosessi, jossa käytetään katalyyttejä), kuten oluen valmistuksessa hiivasolun aineenvaihduntaa ja antibioottien valmistuksessa erilaisten bakteerien ja homeiden aineenvaihduntaa. Nykyään bioprosesseissa solujen ja entsyymien tilalla voidaan käyttää mm. kasvisoluja tai kokonaisia kasveja.
Bioprosessitekniikka
Bioprosessitekniikka on biotekniikan osa-alue, jossa tutkitaan ja kehitetään bioprosesseja. Bioprosessitekniikka ulottuu koeputkessa tehtävästä tutkimuksesta ja kehitystyöstä aina tehtaan suunnitteluun ja tuotantoon saakka. Bioprosessitekniikkaan voidaan lukea myös bioprosesseihin liittyvien mittaus- ja tietokonesovellutusten tutkimus ja kehitys.
Bioreaktori
Bioreaktori (eli fermentori) on laite (eli reaktori), jossa bioprosessi tapahtuu. Tyypillisessä bioprosessissa solut ”uivat” ja kasvavat kasvatusliuoksessa suljetun bioreaktoriastian sisällä. Kasvatusliuos koostuu vedestä ja siihen liuotetuista raaka-aineista sekä myöhemmässä vaiheessa myös syntyneistä tuotteista. Bioreaktori on useimmiten varustettu tehokkaalla sekoittimella ja se suunnitellaan siten, että esim. näytteenoton yhteydessä vieraita soluja ei pääse kulkeutumaan kasvatusliuokseen (eli estetään kontaminaatio).
Bioremediaatio, biopuhdistus
Bioremediaatiolla tarkoitetaan ympäristön (maan, veden, pohjaveden tai sedimentin) puhdistamista mikrobien tai kasvien avulla. Vanhimpia sovelluksia ovat jäteveden puhdistus ja kompostointi bakteerien ja sienien avulla.
Entsyymi
Entsyymi on proteiini, joka katalysoi eli edesauttaa solussa tapahtuvia haluttuja reaktioita. Suurina määrinä tuotettuja entsyymejä eli ns. teollisuusentsyymejä käytetään mm. pesuaineissa ja sellun valkaisussa.
Fermentaatio
Tieteellisesti fermentaatiolla tarkoitetaan käymisreaktiota, jossa solut tuottavat energiaa ilman ulkopuolista hapetinta (käytännössä hapettomissa olosuhteissa). Tuttuja käymisreaktioita ovat esim. alkoholi- ja maitohappokäyminen. Taikinan kohotuksessa fermentaatiotuotteena on hiilidioksidia. Käytännössä fermentaatiolla (tai fermentoinnilla) tarkoitetaan bioreaktorissa tapahtuvaa bioprosessia eli myös prosesseja, joissa happea on läsnä.
Geeniruoka, gm-ruoka
Geenimuunnellut (gm) elintarvikkeet sisältävät geeniteknisesti muunneltuja organismeja tai niiden tuotannossa on käytetty geeniteknistä muuntelua.
Geeniteknologia, geenitekniikka
Geeniteknologia on eräs modernin bioteknologian osa-alue, jolla tarkoitetaan perintöaineksen muokkaamista tai siirtämistä. Geneettinen muunnos saadaan aikaan kun soluun viety ”vieras” DNA kiinnittyy osaksi eliön perimää. Geeniteknologia mielletään usein virheellisesti synonyymiksi modernille bioteknologialle.
Genomiikka
Genomiikka on tutkimusala, joka pyrkii tunnistamaan tautien taustalla olevia molekyylitason syitä. Genomiikan uskotaan mullistavan lääkehoidon esimerkiksi jo kehitteillä olevien syöpälääkkeiden sekä lähitulevaisuudessa myös monitekijäisten kansantautien hoitojen muodossa. Tavoitteena on päästä vaikuttamaan taudin syihin eikä tyytyä oireiden hallintaan. Genomiikan hyöty näkyy jo tätä aikaisemmin parantuneena mahdollisuutena jaotella potilaita aiempaa tarkempiin alaryhmiin, jotka hyötyvät eri tavalla nykyisin käytössä olevista lääkkeistä.
Mikro-organismi, mikrobi
Mikrobit ovat eliöitä, jotka voidaan havaita vain mikroskoopilla. Mikrobit luokitellaan bakteereihin, hiivoihin ja homeisiin. Bakteerit ja hiivat ovat useimmiten yksisoluisia, kun taas homeet kasvavat rihmamaisina monisoluisina kokonaisuuksina.
Teollinen biotekniikka
Teollinen biotekniikka on biotekniikan soveltamista teollisessa mittakaavassa tarkoituksena tuottaa erilaisia tuotteita, kuten kemiallisia yhdisteitä (mm. antibiootit, etanoli tai sitruunahappo) tai proteiineja (mm. insuliini, entsyymit tai vasta-aineet). Toisaalta myös itse solut, eli biomassa, voivat olla tuote (mm. jotkut perinteiset rokotteet, leivontahiiva tai ns. pelastajabakteerit).
