Bioteknologia väreinä: sovellusalat
Bioteknologian sovellukset ulottuvat laajasti eri aloille, elintarvikkeista ja jätevesien puhdistuksesta aina lääkkeisiin asti. Bioteknologiaa hyödynnetään jo nyt useissa teollisuuden prosesseissa ja lukuisten arkipäivästä tuttujen tuotteiden valmistuksessa. Monet elintarvike-, lääke-, metsä-, kemian- ja energiateollisuuden yritykset soveltavat bioteknologiaa tutkimuksessa, tuotekehityksessä ja tuotannossa.
Lukuisten sovellusten laajan kirjon kuvaamista helpottamaan bioteknologian eri sovellusaloja on alettu kuvata väreillä. Bioteknologian päävärejä eli vakiintuneita ilmaisuja ovat lääketieteellisiä sovelluksia tarkoittava punainen, teollinen bioteknologia eli valkoinen, ympäristösovellukset kattava harmaa, keltainen eli elintarvikebioteknologia sekä vihreä eli kasvibioteknologia.
Muita bioteknologian värejä ovat sininen (veteen liittyvä bioteknologia, kalanjalostus ja levien hyödyntäminen), ruskea (kuivien alueiden ja aavikoiden bioteknologia), kulta (bioinformatiikka ja nanobioteknologia) sekä violetti (bioteknologian patentit ja immateriaalioikeudet).
Värijaottelu on vain suuntaa-antava. Ala kehittyy nopeasti ja sovellukset ylittävät monesti tämän keinotekoisen jaottelun rajat. Jos esimerkiksi lääkeaineita tuotetaan kasveissa tai eläimissä, voi bioteknologian väri olla yhtä hyvin punainen, valkoinen tai vihreä.
Bioteknologian päävärit
Terveydenhuollon sovellukset kattava punainen bioteknologia auttaa selvittämään terveyteen ja sairauksien syntyyn ja kehitykseen liittyviä biologisia tekijöitä sekä perinnöllisten tekijöiden vaikutusta näihin. Tietoa sovelletaan sairauksien täsmällisempään määrittelyyn sekä niiden ehkäisyn, diagnostiikan ja hoidon kehittämiseen. Myös lääkkeiden, rokotteiden ja biomateriaalien kehitystyössä bioteknologialla on ratkaiseva rooli.
Lisää punaisesta bioteknologiasta >>>
Vihreällä bioteknologialla tarkoitetaan kasvibioteknologiaa sekä maa- ja metsätalouden sovelluksia. Vihreän bioteknologian ensimmäisiä sovelluksia ovat muun muassa tuhohyönteisiä ja torjunta-aineita kestävät viljelykasvit sekä vitamiinien, ravintoaineiden ja lääketeollisuuden raaka-aineiden tuotanto muuntogeenisissä kasveissa. Bioteknologiaa hyödynnetään alan sovelluksissa myös monilla muilla tavoilla.
Lisää vihreästä bioteknologiasta >>>
Keltainen bioteknologia käsittää bioteknologian sovellukset elintarvikkeissa. Hiivoja, homeita ja bakteereita on hyödynnetty jo pitkään juustojen ja oluen valmistuksessa sekä leivonnassa. Modernia bioteknologiaa sovelletaan elintarvikkeiden ravitsemuksellisen arvon, terveellisyyden ja turvallisuuden parantamiseksi.
Lisää keltaisesta bioteknologiasta >>>
Valkoinen bioteknologia on biotekniikan soveltamista teollisessa mittakaavassa tarkoituksena tuottaa erilaisia tuotteita, kuten kemiallisia yhdisteitä (antibiootit, etanoli tai sitruunahappo) tai proteiineja (insuliini, entsyymit tai vasta-aineet). Entsyymejä käytetään esimerkiksi rehujen valmistuksessa, pesuaineiden lisäaineina ja selluloosan valkaisemisessa.
Lisää valkoisesta bioteknologiasta >>>
Harmaata bioteknologiaa ovat sovellukset, joissa ympäristöhaittoja vähennetään bioteknologian menetelmin käsittelemällä päästöjä, puhdistamalla pilaantunutta ympäristöä sekä tehostamalla kierrätystä. Bioteknologia tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia ympäristönsuojeluun ja ympäristön laadun parantamiseen.
Lisää harmaasta bioteknologiasta >>>
Geeniteknologia tarvitsisi sekin kenties oman värinsä. Geeniteknologia on modernin bioteknologian osa-alue, jolla tarkoitetaan perintöaineksen muokkaamista ja/tai siirtämistä. Menetelmän avulla tutkimuksista kertyvä geenitieto voidaan viedä sovelluksiin. Muokkaamisen päämääränä voi olla tehokkaampi prosessi tai tuote. Muuntogeenisiä organismeja koskee oma lainsäädäntönsä, joten lakiteknisessä mielessä geeniteknologia erotetaan tarkoin perinteisestä bioteknologiasta.
Lisää geeniteknologiaan liittyvästä lainsäädännöstä >>>
