Erikoistuminen eri aloille
Terveys
Bioteknologia on osa modernia lääketiedettä. Biolääketiede on perustutkimukseen keskittyvä lääketieteen osa-alue, jolla on läheiset yhteydet luonnontieteisiin. Biolääketieteessä keskitytään ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen sekä näiden edistämiseen, eri tieteenaloja yhdistäen. Bioteknologiaa käytetään lääketieteen perustutkimuksessa ja sovelluksissa, kuten terveydenhoidossa ja sairauksien toteamisessa. Suuri osa bioteknologian sovelluksista löytyykin juuri lääketieteen ja terveydenhuollon parista.
Lääketieteen perustutkimukseen tähtäävä opetus (biotieteet) kattaa laajan alueen ihmisen terveyteen liittyvästä tutkimuksesta. Suomessa tehdään merkittävää tutkimustyötä muun muassa perinnöllisyystieteen alueella, jossa pyritään selvittämään geenien ja sairauksien välisiä yhteyksiä. Kun sairauksien syitä saadaan selvitettyä bioteknisin menetelmin, niihin pystytään jopa vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi. Alalla tehtävä mikrobiologinen tutkimus selvittää esimerkiksi virusten ja bakteereiden toimintaa ja rakennetta. Tätä tietoa voidaan hyödyntää bioteknologian sovelluksissa.
Terveyden biotieteiden koulutusohjelmaan kuuluva
elintarvikekehitys tutkii ihmisen ravitsemusta solutasolla ja keskittyy erityisesti funktionaalisiin elintarvikkeisiin ja uuselintarvikkeisiin sekä niiden turvallisuuden ja vaikutusten testaamiseen.
Lääkekehitys perehdyttää lääkekehityksen eri prosessien vaiheisiin, jotka ulottuvat biolääketieteellistä perustutkimuksesta kliinisten lääketutkimusten suorittamiseen.
Biomateriaalitekniikassa ja kudosteknologiassa yhdistellään muun muassa biomateriaalitekniikan, solu- ja kudosbiologian sekä lääketieteen tietoja uusilla tavoilla. Kudosteknologiassa otetaan mallia luonnon omista ratkaisuista ja pyritään niiden pohjalta hoitamaan kudos- ja elinvaurioita. Biomateriaalitutkimus on jatkuvasti kasvava ala, jonka sovelluksia käytetään esimerkiksi kirurgiassa.
Neurotieteen biotekniikka -ohjelmaan liittyvä neurotieteen opiskelu kohdistuu hermoston molekyyli- ja solubiologiaan, hermoston kehitykseen sekä hermoston sairauksien selvittämiseen.
Terveyden ja farmasian biotekniikkaa ovat ihmisen terveyteen liittyvä genomitutkimus ja bioinformatiikka, lääkekehitys, tautien täsmädiagnostiikka ja -hoidot sekä muun muassa terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kehitys.
Tutkijalääkäreiden koulutuksen tavoitteena on antaa soveltuvan perustutkinnon suorittaneille tutkijankoulutettaville hyvät valmiudet kliinisen lääketieteen edistämiseen ja kouluttaa kansainvälisesti kilpailukykyisiä asiantuntijoita.
Esimerkkejä alan opiskelusta >>>
Lue lisää aiheesta:
Bioteknologia & terveys >>>
Biomateriaali EKSTRA >>>
Kantasolu EKSTRA >>>
Keksintö EKSTRA >>>
Lisää biolääketieteestä: Bioteknologia Info -lehti 4/2004 >>>


