Erilaistuneiden solujen ohjelmointi kantasoluiksi
Kantasoluviljelmiä voidaan perustaa muutenkin kuin eristämällä kantasoluja erilaistuneesta kudoksesta tai alkiosta. Vuonna 2006 julkaistiin Cell-tiedelehdessä raportti, jossa kuvattiin, kuinka erilaistuneet aikuisen solut voidaan uudelleenohjelmoida kantasoluiksi.
Neljän geenin aktivointi riittää
Japanilainen tutkimusryhmä testasi 24 alkiokantasoluissa toiminnassa olevaa geeniä, ja osoittautui, että neljän geenin aktivoiminen hiiren aikuissoluissa riitti muuntamaan ne kaikilta ominaisuuksiltaan kantasolun kaltaisiksi.
Näitä soluja kutsutaan iPS-soluiksi (induced pluripotent stem cells). iPS-soluista onnistuttiin tuottamaan myös kokonaisia hiiriä, mikä vahvisti lopullisesti solujen kantasoluluonteen.
Noin vuosi hiiritulosten julkaisemisen jälkeen syksyllä 2007 kaksi tutkimusryhmää raportoi, että iPS-solujen tuottaminen onnistuu myös ihmisen ihosoluista. Tehdyt solut olivat alkiokantasolujen kaltaisia sekä geenien ilmentymisprofiililtaan että biologiselta käyttäytymiseltään.
Kantasolututkimuksen uusi valtaväylä?
iPS-solujen tuottaminen avaa vallankumouksellisia näkymiä sekä regeneratiiviselle lääketieteelle että biolääketieteelliselle perustutkimukselle. Potilaan omien solujen käyttö kantasolujen lähteenä poistaisi pelot hylkimisreaktioista. Tutkimus on kuitenkin vielä alkuvaiheessaan.
Nyt käytetyt menetelmät perustuvat erilaisten virusten käyttöön geenejä aktivoitaessa, joten syövän riski on teoreettisesti ajatellen erittäin suuri. Tutkimukset virusvektorien korvaamiseksi ovatkin jo käynnissä. Myös alkiokantasolujen tutkimusta tarvitaan edelleen, sillä iPS-soluja voidaan arvioida vain vertaamalla niiden ominaisuuksia aitoihin varhaisen alkion kantasoluihin.
