Ideasta tuotteeksi – tutkijasta keksijäksi
Haastattelussa innovaatioasiamies Taina Saksa Helsingin yliopistosta.
Miten tutkija lähestyy innovaatioasiamiestä ja tapahtuuko sitä usein?
Hyvin tavallista on, että jonkin järjestämämme infotilaisuuden jälkeen tutkija aktivoituu pohtimaan omaa tutkimustaan myös kaupallisen hyödyntämisen kannalta ja ottaa yhteyttä. Tutkimuksessa voi tulla esiin patenttijulkaisu, jonka sisällöstä ja vaikutuksesta tutkimukseen tutkija kiinnostuu. Erilaisissa yhteistyöhankkeissa nousee usein esille tutkimustulosten suojaus ja patentointi ja tutkija haluaa selvittää omia oikeuksiaan, velvollisuuksiaan ja rooliaan.
Pitääkö tutkijoita houkutella?
Kyllä meidän kieltämättä pitää hieman tutkijoita houkutella tähän... Tutkimustulosten kaupallinen hyödyntäminen on kuitenkin vielä aika uutta toimintaa, eikä se ehkä ole niin luonteva osa tutkimusta kuin toivotaan.
Nykyisin voimassa oleva korkeakoulukeksintölaki kyllä velvoittaa tutkijaa ilmoittamaan keksinnöt yliopistolle ja toisaalta yliopistot ovat luoneet kannustinjärjestelmiä, joilla pyritään motivoimaan tutkijoita ilmoittamaan, suojaamaan ja kaupallistamaan keksintönsä. Helsingin yliopisto esimerkiksi maksaa keksintöilmoituspalkkion, patentinhakupalkkion ja merkittävän osan keksinnöstä syntyneistä tuloista tutkijalle.
Millaista apua tutkija voi saada innovaatioasiamieheltä?
Innovaatioasiamiehet voivat auttaa jo tutkimushankkeiden alussa kartoittamalla tutkimushankkeen IPR (intellectual property rights) -kenttää, mitä patentteja on olemassa ja kuinka "vapaa" tuo suunniteltu alue ja aihe on – pyörää ei kannata keksiä uudelleen. Erilaisten selvitysten mukaan jopa 30–50 prosenttia Euroopassakin tehtävästä tuotekehityspanoksesta on päällekkäistä.
Innovaatioasiamiehet auttavat tunnistamaan kaupallisesti hyödynnettäviä ideoita, tuloksia ja tuotteita, joita on syntynyt tutkimusprojektien aikana ja tuloksena. Innovaatioasiamiehet auttavat keksinnön uutuuden arvioinnissa, tutkimustulosten suojauksessa (patentoinnissa) ja kaupallisen potentiaalin arvioinnissa.
Tarvittaessa arviointiasiantuntemusta ostetaan ulkopuolelta, ja tässä voidaan käyttää apuna Tekesin TULI-rahoitusta, joka on tarkoitettu tutkimustulosten kaupallisen potentiaalin arviointiin.
Mitkä ovat suurimpia haasteita idean tuotteistamisessa?
Idean vieminen tuotteeseen asti vaatii useita pitkäaikaisia ja kalliita vaiheita, ja vain äärimmäisen harvassa tapauksessa sen voi toteuttaa yksi taho. Haasteellisinta on varmasti löytää sopivat yhteistyötahot/kaupallistajat, joilla on osaamista, resursseja ja rahoitusta viedä hanketta eteenpäin.
Millaiset keksinnöt johtavat tuotteeksi asti?
Tuotteeksi johtavat sellaiset keksinnöt, joille on selkeä tarve ja markkinat ja jotka ovat toteutettavissa käytössä olevin resurssein. Etukäteen on kyllä toisinaan vaikeaa arvioida, mikä hanke tai keksintö etenee loppuun asti, siihen vaikuttavat niin monet seikat.
Millaisia terveisiä lähetät tutkijoille?
Kannattaa muistaa, että apua ja tukea keksintöjen arviointiin, kehittämiseen ja eteenpäinvientiin on saatavissa. Matkan varrella oppii paljon uutta ja ihmeellistä, ja lopputulos voi monessa mielessä olla varsin palkitseva!
