Suomalaisia biokeksintöjä kautta aikojen
Suomalaista bio-osaamista
Suomalainen bioalan tutkimus on monipuolista ja korkeatasoista.
Alaa alettiin kehittää voimakkaasti 1980-luvun puolivälissä, kun bioteknologia ja molekyylibiologia valittiin Suomessa yhdeksi yliopistollisen tutkimuksen painopistealueeksi. Samalla päätettiin perustaa alan tutkimukseen erikoistuneet biokeskukset Helsinkiin, Turkuun, Kuopioon, Ouluun ja Tampereelle.
Yliopistojen yhteydessä toimivat biokeskukset kokoavat yhteen useita laboratorioita, tutkimusryhmiä
ja eri alojen asiantuntijoita.
Suurimmaksi kysymykseksi on noussut se, miten tutkimusosaamista pystytään hyödyntämään myös kaupallisesti.
Tällä hetkellä maassamme on vajaat 150 bioalan yritystä. Ne ovat kuitenkin vielä pieniä ja monet edelleen tuotekehittelyvaiheessa. Noin 70 prosenttia yrityksistä on aloittanut toimintansa vuoden 1990-luvun lopulla, jolloin ala kasvoi nopeasti.
Suurimmat suomalaiset bioyritykset keskittyvät lääkkeiden, diagnostisten tuotteiden ja teollisuusentsyymien kehitykseen ja tuotantoon sekä bioteknologian sovelluksiin elintarviketeollisuudessa.
Noin puolet yrityksistä toimii lääkekehityssektorilla ja diagnostiikan parissa. Biomateriaali-, elintarvike-,
rehu- ja entsyymisektoreilla toimii kullakin noin 10 prosenttia yrityksistä. Alaa monipuolistavat erikoisentsyymien ja muiden molekyylibiologiatyökalujen valmistajat sekä kasvava joukko bioinformatiikka- ja ympäristöbiotekniikan yrityksiä.
Lue lisää: Bioala Suomessa >>>
Visio: Mihin suuntaan ala on menossa?
Odotukset ja toiveet bioalaan ovat edelleen voimassa, sanoo terveyden ja hyvinvoinnin strategisen huippuosaamisen keskittymän, SalWe Oy:n toimitusjohtaja Saara Hassinen.
Hänen mukaansa tie ei kuitenkaan ole helppo. Suomessa bioalan yritysten suurin yksittäinen ongelma on rahoitus. Myös verkottumisen merkitys korostuu, kun uutta teknologiaa halutaan soveltaa täysin uusilla alueilla. Hassinen sanookin, että hyvä verkottuminen on edellytys menestykselle.
Hän muistuttaa myös bioteknologian menetelmien läpimurrosta monilla aivan uusilla alueilla ja toimialoilla, esimerkkeinä ympäristösovellukset, biojalostamo ja palvelut.
Suomalainen bioalan aikajana
Biokeksintöjen aikajanaan on kerätty suomalaisia keksintöjä ja niiden syntyyn vaikuttaneita tekijöitä.
Aikajana ei sisällä kaikkia Suomessa patentoituja bioalan innovaatioita, mutta se esittelee keskeisiä, sovelluskohteiltaan mielenkiintoisia ja todennäköisimmin myös todellista hyötyä tarjoavia keksintöjä.
Suomalaisten bioinnovaatioiden synnyn taustalla on vahva tieteellinen ja teknologinen osaaminen. Innovaatioiden juuret ulottuvat liki sadan vuoden päähän.
Keksinnöt eivät ole pelkästään bioteknologiaa, vaan myös tärkeitä virstanpylväitä muun muassa terveyden, hyvinvoinnin ja ympäristönsuojelun alueilla.
Avaa aikajana tästä:
