Keksijät haastattelussa
Liisa Viikari
– uudenlaisten entsyymisovellusten kehittäjä
Professori Liisa Viikari on tehnyt lähes 35-vuotisen uran teollisen biotekniikan parissa VTT:llä. Hän on yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa kehittänyt metsä- ja kemianteollisuudelle bioteknisiä sovelluksia, joista tunnetuimpia on sellun valkaisu entsyymien avulla. Nyt Viikari työskentelee professorina Helsingin yliopistossa. Hänen mielenkiintonsa kohdistuu erityisesti biopoltto-aineiden kehittämiseen.
”Kaikilla parhailla keksinnöillämme on oikeastaan ollut sama taustaidea: niissä on hyödynnetty entsyymejä uusissa sovelluksissa tai on haettu sovelluksia uusille entsyymeille”, Liisa Viikari kertoo.
”Sellun valkaisu entsyymien avulla oli ehkä haastavin ja mielenkiintoisin keksintömme, koska siinä todella keksittiin ja sovellettiin jotain aivan uutta. Silloin opimme myös, miten tärkeää on suojata keksintö silloin, kun muut vielä epäilevät.”
Hän ei pidä VTT:llä tehtyjä keksintöjä yksin ominaan, vaan korostaa työtovereiden ja yhteistyön merkitystä.
Luovuuden lähteillä
”Keksiminen” on kysymyksenasettelun, tutkimustulosten ja oivallusten muodostama ketju, jonka alkua on joskus vaikea määritellä, Viikari luonnehtii. Oikea ajoitus on kuitenkin tärkeää, sillä keksinnöt ovat aikaan sidottuja ja tiettyyn tarpeeseen syntyneitä. Joskus ajoitus on väärä: tarvetta ei vielä ole tai se on mennyt ohi.
”Itselläni parhaat ideat ovat syntyneet pohtimalla, miten tietty ongelma voitaisiin ratkaista käsissä olevilla välineillä eli tiedolla ja uusilla tuloksilla tai miettimällä, mihin näitä välineitä voisi käyttää. Kummassakin tapauksessa pitää olla melko hyvä käsitys tulosten hyödyntämismahdollisuuksista ja teollisuuden tarpeista.”
Luovuus on uusien tuloksien innovatiivista tuottamista, mutta myös kykyä yhdistää eri asioita ja löytää ratkaisuja. Joskus kaikki tapahtuu itsestään, mutta välillä täytyy pakottaa itsensä miettimään parasta ratkaisua, Viikari myöntää. ”Minulle klassisen musiikin konsertit ovat oivallisia paikkoja miettiä hiljaa ja keskittyneesti, tosin musiikki saattaa mennä silloin ohi korvien.”
”Luovuus kumpuaa uteliaisuudesta ja halusta löytää tieteellisiä tai teknisiä ratkaisuja, mutta tarvitaan myös rohkeutta. Uuden esittämisestä tulee, ikävä kyllä, aika usein ennakkoluuloista palautetta, joten vaatii kanttia seisoa uusien ajatusten takana.”
Näkökulma vaihtuu
Talvella 2009 Liisa Viikari aloitti viisivuotiskauden bioraaka-aineen jalostusketjujen professorina Helsingin yliopistossa, soveltavan kemian ja mikrobiologian laitoksella.
Professuuri toi mukanaan opetustehtäviä, mutta myös tutkimukselle löytyy aikansa. ”On mielenkiintoista katsoa asioita toisenlaisesta näkökulmasta ja päästä solmimaan uusia yhteistyösuhteita”, hän sanoo.
Viikarin nykyiset tutkimuskysymykset liittyvät siihen, kuinka bioteknisiä menetelmiä hyödyntäen voitaisiin korvata fossiiliset raaka-aineet, kuten öljy, uusiutuvilla raaka-aineilla.
”Menetelmät ovat kehittyneet valtavaa vauhtia, ja dataa on usein enemmän kuin ymmärrystä. On siis entistäkin tärkeämpää asettaa kysymykset oikein, jottei tehdä turhaa työtä”, Viikari tähdentää. Hän on kuitenkin hyvin tyytyväinen siihen, millaisia tuloksia perustutkimus ja syvällinen osaaminen ovat jo tuottaneet teollisen biotekniikan alalla.
On uskallettava kysyä ja kyseenalaistaa
Entä mitä viestiä biotekniikan teollisten sovellusten pioneeri kertoo yliopisto-opiskelijoille ja nuorille tutkijoille: Millaista tutkimustyö on ja mitä siinä vaaditaan?
”Tutkimus on luovaa työtä, joka on parhaimmillaan kiehtovaa, hauskaa ja palkitsevaa. Ryhmän ja ohjaajan tuki on tärkeää, mutta paras kiitos hyvin tehdystä työtä tulee itseltä. Pitää olla rohkea ja nöyrä, sopivissa suhteissa ja yhteyksissä. On oltava kunnianhimoinen ja pyrittävä huipulle, mutta myös negatiivisiin tuloksiin ja uudelleen yrittämiseen pitää tottua. On uskallettava kysyä ja kyseenalaistaa”, Viikari kuvailee ja lisää:
”Parhaimmillaan tutkimusryhmässä vallitsee luottamuksellinen ilmapiiri, jossa jokainen tuntee itsensä hyväksytyksi, tarpeelliseksi ja vapaaksi avaamaan suunsa.”