Ero perinteiseen jalostukseen
Geenitekniikasta puhutaan täsmäjalostuksena, sillä sen avulla voidaan siirtää haluttu ominaisuus täsmälleen tiettyyn kohtaan kasvin genomissa. Geenitekniikka perustuu yksityiskohtaiseen tietoon geenien toiminnasta, ja mahdollistaa hyvin tarkat menetelmät.
Akateemikko Pirjo Mäkelä: Geeniteknologia ei mullista maailmaamme
”Luonnossa itsestään syntyvistä geenimutaatioista vain pieni osa osoittautuu lopulta niin edullisiksi muutoksiksi, että ne säilyvät. Uskon, että samalla tavalla myös nykyaikainen geenimuuntelu tulee lopulta tuottamaan käyttöömme vain joitakin edullisia muutoksia.”
Lue koko haastattelu >Lehti 1/2003
Perinteisessä jalostuksessa, eri lajeja risteyttämällä, halutun ominaisuuden eli geenin mukana siirtyy aina iso määrä myös muita geenejä.
Geeniteknologian hyödyntäminen nopeuttaa jalostamista. Onnistuneen lopputuloksen saavuttaminen risteyttämällä kestää kauan, mutta geeniteknologian avulla lopputulokseen päästään usein jo yhden sukupolven kuluessa.
Ominaisuuksia voidaan siirtää hyvinkin erilaisten lajien välillä, kun taas perinteisessä jalostamisessa voidaan risteyttää vain toisilleen läheisiä lajeja.
Huipputäsmällistä ja turvallista?
Alan tutkijoiden mukaan geeniteknologiassa mullistavaa on juuri se, että sen avulla geenisiirrot onnistuvat entistä täsmällisemmin ja sitä kautta myös puhtaasti ja turvallisesti. Menetelmien avulla voidaan tuoda esimerkiksi salaattiin rauta-pitoisuuden geeni soijasta niin, ettei mukana tule muita epätoivottuja geenejä eivätkä salaatin omat hyvät ominaisuudet tuhoudu. Lopputuloksena saadaan entistä terveellisempi salaatti.
Perinteisellä jalostuksella tämä ei onnistu, sillä lajikkeen ainutkertainen perimä hajoaa aina risteyttämisessä. Samalla mukana siirtyy myös paljon ei-toivottuja geenejä ja ominaisuuksia.
Tutkijat, viranomaiset ja geeniteknologiaa kritisoivat tahot seuraavat tarkasti geeniteknologian synnyttämien uusien lajikkeiden mahdollisia ennakoimattomia ympäristövaikutuksia. Tätä edellyttää jo EU:n tarkka varovaisuusperiaate. Muun muassa koepellot eristetään ympäröivästä luonnosta vaikutusten tarkkailemiseksi.
Lue lisää> Puolesta ja vastaan.
