Bioteknologia.info

1. Voidaanko bioteknologialla ratkaista nälänhätä tai edes osaa siitä?

[Eija Pehu:]
Maailman väestö tulee kasvamaan noin 9 miljardiin 2050 mennessä. Kaupungistuminen tulee voimistumaan, ruokatottumukset muuttumaan ja markkinat globalisoitumaan. Ruuantuotannon haasteet eri alueilla ovat erilaiset, mutta erityisesti Afrikassa ja Intiassa haaste on edelleen tuotannon tehostaminen ja ravintolaadun parantaminen. Vielä 2030 maailmassa arvioidaan olevan 400 miljoonaa ihmistä, jotka eivät tiedä mistä ja milloin saavat seuraavan ateriansa. Vesivarojen hupeneminen, jota lisää ilmaston lämpeneminen tulevat heikentämään ruuantuotantoedellytyksiä. Maataloustutkimuksella on vakuuttava historia ruuantuotannon lisäämisessä ja se tulee tulevaisuudessakin olemaan keskeisessä asemassa. Bioteknologia on mielestäni yksi tärkeimmistä tutkimuksellisista lähestymistavoista kestävän ruuantuotannon takaamisessa. Nyt jo on tehty tutkimuksellisia läpimurtoja kuivuuden kestävyydessä ja ravintolaadun parantamisessa. Tärkeämpi kysymys kuin bioteknologian potentiaali on mahdollisuudet saada nämä tekniikat kehitysmaiden käyttöön.

[Miia Toikka:]
Nälkä ei ole ensisijaisesti tuotanto-ongelma, vaan sen perussyitä ovat köyhyys, eriarvoisuus ja demokratiavaje. Maailman ruoantuotanto on kasvanut viime vuosikymmeninä ennenäkemätöntä vauhtia, nopeammin kuin väestö. Siitä huolimatta nälkäisten määrä ei ole maailmassa ratkaisevasti vähentynyt, vaan monissa maissa jopa kääntynyt nousuun.

Koska nälkä ja köyhyys eivät ole teknisiä ongelmia, tekniset ratkaisut eivät voi niitä poistaa. Nykyisellään geeniteknologiaan liittyy lisäksi piirteitä, jotka voivat pikemminkin pahentaa ongelmia. Patentoitujen lajikkeiden siementen käyttö uhkaa viljelijöiden omavaraisuutta sekä oikeutta säästää, vaihtaa ja jatkojalostaa siemeniä. Joissakin tapauksissa siemenet on tehty lisääntymiskyvyttömiksi, jolloin viljelijän on ostettava uudet siemenet joka vuosi. Geenimuunneltujen lajikkeiden viljely tulee usein kalliiksi myös siksi, että niiden viljelyssä tarvitaan tiettyjä torjunta-aineita tai muita kemikaaleja.

Geeniteknologia ei ole myöskään paras saati ainoa tapa lisätä maatalouden tuottavuutta. Sen sijaan, että satsataan valtavia resursseja geeniteknologian tutkimukseen, tulisi edistää pienviljelijälähtöistä, halpaan teknologiaan perustuvaa ja paikallisiin oloihin sopeutettua maataloustutkimusta.

2. Uskotko, että kehitysmaissa halutaan siirtyä käyttämään ns. Kultaista riisiä?

[Eija Pehu:]
Kultainen riisi voi kattaa noin kolmanneksen päivittäisestä A-vitamiinin tarpeesta. Tällä hetkellä 200 miljoonaa lasta kärsii A-vitamiinin puutteesta ja 500 000 sokeutuu vuosittain tästä syystä. Perusruuan avulla annettu vitamiinilisäys on hyvin tehokas tapa parantaa näin suurissa mittasuhteissa olevaa ravintovajausta (verrattuna esim. lääkkeinä annettuun A-vitamiiniin) erityisesti köyhille. Tästä näkökulmasta mahdollisuudet ovat hyvät. Ruuan kulttuurinen merkitys ja tottumukset ovat yksi tärkeä tekijä, joka vaikuttaa hyväksyttävyyteen. On esitetty epäilyjä että kellertävä 'kultainen riisi' ei olisi niin helposti hyväksyttävissä. Samanlainen innovaatio on tehty bataattiin tavallisella jalostuksella ja naita lajikkeita on tuotu markkinoille Ugandassa. Siellä havaittiin hyväksyttävyyden parantuvan tuntuvasti kun samassa annettiin myös ravintolaatuun ja terveyteen liittyvää neuvontaa ja neuvonta kohdistettiin lapsiperheisiin. Yleinen bioteknologian hyväksyttävyyden parantuminen, minkä uskon edistyvän koko ajan, sekä tiedon levittäminen positiivisista mahdollisuuksista tulee vaikuttamaan kultaisen riisin viljelyyn ja kulutukseen.

3. Miten bioteknologiaan suhtaudutaan kehitysmaissa?

[Eija Pehu:]
Yleisesti myönteisesti. Monet kehitysmaat ovat hakemassa uusia mahdollisuuksia parantaa maataloutensa kannattavuutta ja kilpailukykyä. Bioteknologia nähdään mahdollisuutena tehostaa tuotantoa ja siten vähentää painetta luonnon ekosysteemien käyttöönotolta ja toisaalta mahdollisuutena erilaistua. Erityisesti maissa missä on rikas biodiversiteetti bioteknologia nähdään työkaluna arvioida diversiteettiä ja tuoda sille lisä-arvoa. Ongelmallisinta kehitysmaille tehdä itsenäisiä päätöksiä bioteknologian kehittämisessä ja käyttöönotossa ovat heidän vientimaidensa erityisesti EU:n kanta bioteknologiaan. Korostuneen kielteinen kanta GMO tuotteisiin tekee viennistä riippuvaiset kehitysmaat varauksellisiksi tämän tekniikan käyttöönotossa. Tämä voi johtaa hyvinkin ongelmallisiin tilanteisiin kuten nyt käynnissä oleva kiista GMO-maissin käytöstä nälänhätään Zimbabwessa ja Zambiassa. Useissa kehitysmaissa on myös aktiivinen kansalaisjärjestötoiminta, joka vastustaa bioteknologian käyttöönottoa. Useat naista kansalaisjärjestöistä saavat tukea Euroopan and USA:n järjestöiltä ja myös adoptoivat naiden ohjelmat melko kritiikittä. Tilanne on johtanut joissain maissa kuten Indonesiassa avoimiin konflikteihin kansalaisjärjestöjen ja viljelijäjärjestöjen välillä.

[Miia Toikka:]
Kuten teollisuusmaissa, myös monissa kehitysmaissa käydään kiivasta debattia bioteknologiasta. Vaikka kehitysmaiden eliittiin kuuluvat teknokraatit esiintyvätkin kansainvälisillä areenoilla bioteknologian puolustajina, suhtautuu kansalaisten enemmistö ruoan geenimuunteluun paljon vähemmän innokkaasti. Viljelijät ovat järjestäneet laajoja geeniteknologian vastaisia mielenilmauksia muun muassa Thaimassa, Indonesiassa, Intiassa ja Bangladeshissa. Kaikki kehitysmaiden ympäristöjärjestöt, joihin Kepalla on kontakteja, ovat geeniteknologian suhteen samoilla varovaisilla linjoilla kuin eurooppalaiset järjestöt. Myös kehitysmaiden kuluttajat ovat huolestuneita geenimuunneltujen elintarvikkeiden terveysvaikutuksista, aivan kuten eurooppalaisetkin.

4. Vuoden 2002 maailmanlaajuisilla bioteknologiamessuilla nostettiin yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi se, että alan sovellukset hyödyttävät myös köyhiä maita? Uskotko näin käyvän?

[Eija Pehu:]
Uskon, että näin käy. Olin aikaisemmin hieman optimistisempi aikataulusta, mutta uskoisin, että näemme muutoksen suhtautumisessa 5-10 vuoden aikajänteellä. Meneillään olevat keskustelut teknologian siirtohankkeista, ja selkeä halukkuus sekä kehitys-organisaatioissa että yksityisellä sektorilla osoittavat että tätä tavoitetta jo operationalisoidaan. Esimerkki Rockefeller Foundation kehittää teknologian siirtohanketta soveltaa bioteknologiaa Afrikan maataloudessa ja Maailmanpankki on juuri käynnistänyt globaalin keskustelun tieteen ja teknologian roolista ruokaturvan takaamisessa.

5. Miltä sovelluksilta odotat itse eniten?

[Eija Pehu:]
Primaaristi hyötykasvien viljelyominaisuuksien parantamisesta: hyönteisten, tautien ja kuivuuden kestävyys. Sitten ravintolaatu-ominaisuudet (paremmat proteiinit, vitamiinit, jne.). Kolmanneksi ruuan mukana annetut lääkkeet ja rokotteet.

6. Mitkä ovat yleisimpiä bioteknisesti tuotettuja viljelykasveja maailmalla?

[Eija Pehu:]
Soija, maissi, puuvilla

7. Ketkä hyötyvät GM-tuotteista? Miten niiden käyttö jakautuu maailmalla?

[Eija Pehu:]
Tarkimmat talouslaskelmat ovat hyönteiskestävän puuvillan tuotannosta. Näitä on tehty Kiinassa, Etelä-Afrikassa ja Meksikossa. Kaikki tutkimukset osoittavat että teknologiasta ovat hyötyneet eniten viljelijät ja sitten siemenkauppa ja lopuksi transgeenisen teknologian kehittäjä. Monien maataloustuotteiden hinnat ovat laskeneet tasaisesti viime vuosikymmenien aikana, mutta tuotantopanosten hinnat ovat minissa maissa nousseet. Teknologiat, jotka vähentävät kasvinsuojeluaineiden tarvetta kuten Bt-puuvilla parantavat viljelijän taloudellista tulosta. Kiinan tutkimus myös raportoi pestididimyrkytysten vähenemisen. Yleisemmällä tasolla bioteknologiasta hyötyy viljelijä, kuluttaja (vähemmän kemikaaleja, parempi laatu, jne.), ja ympäristö.

Vuonna 2001 maailmassa viljeltiin siirtogeenisiä kasveja 52 miljoonan hehtaarin alalla. Noin neljännes tästä alasta oli kehitysmaissa. Kasvu alassa oli 19% vuodesta 2000. Tärkeimpiä tuottajia ovat USA, Kanada, Argentiina ja Kiina. Pieniä aloja tuotantoa on Etelä-Afrikassa, Australiassa, Meksikossa, Bulgariassa, Uruguaissa, Romaniassa, Espanjassa, Saksassa ja Indonesiassa.

Haastattelu on tehty syyskuussa 2002.