Bioteknologia.info

Kysymyksiin vastaa Turun yliopiston tutkija, VTT Helena Siipi
(päivitetty 11.2010)

1. Tulisiko muuntogeenistä ruokaa myydä Suomen kaupoissa?

Monet vastustavat geenitekniikan käyttöä elintarviketuotannossa, koska tällaisella ravinnolla pelätään olevan ikäviä terveydellisiä sivuvaikutuksia. Usein myös vedotaan muuntogeenisten elintarvikkeiden tuotannon mahdollisiin kielteisiin ympäristövaikutuksiin. Tällaisten riskiargumenttien arvostelijat sanovat, että muuntogeeninen ruoka ja sen tuotanto on paljon tarkemmin valvottua kuin muu elintarviketuotanto ja siksi vähintään yhtä turvallista. Joidenkin mielestä riskit ovat epäselviä, ja siksi olisi järkevää toistaiseksi pitäytyä geeniruoan käyttöönotosta.

Välittävä ja Euroopan unionin lainsäädännönkin mukainen kanta on, että muuntogeenisten elintarvikkeiden tuoteselosteessa on maininta muuntogeenisyydestä. Tällöin kuluttajat saavat itse päättää, syövätkö he muuntogeenistä ruokaa vai eivät.

Kriitikoiden mukaan merkintäasia on kuitenkin ongelmallinen johtuen mm. valvonnan vaikeudesta. Toinen seikka on, että geeniruoka voi tulevaisuudessa olla edullisempaa, mikä kannustaa sen nauttimiseen myös niitä kansalaisia, jotka eivät muuten geeniruokaa haluaisi.

2. Saako työnhakijat ja -tekijät laittaa geenitestiin?

Geneettisellä seulonnalla tarkoitetaan perinnöllisten herkkyystekijöiden selvittämistä. Geneettinen seuranta taas koskee altistumisen vaikutusten kartoittamista. Molemmat näistä voivat olla työelämässä hyödyllisiä, mutta ne herättävät myös monia kiistoja. Puolustajien mukaan työntekijät eivät sairastu, jos heidät on sijoitettu oikeisiin työtehtäviin ja myönteisistä tuloksista on paljon iloa. Testaus hyödyttää myös yhteiskuntaa, jos sairauskustannukset vähenevät.

Vastustajien mukaan testit voivat johtaa syrjintään, kun työnantajat etsivät huippuyksilöitä. Testit ovat epävarmoja ja terveysriskit joskus olemattomia. Testi ei selvitä, tapahtuisiko sairastuminen tosiasiassa koskaan, mutta tieto sairastumisen mahdollisuudesta on tuskallinen. Kriitikoiden mukaan pahin testien seuraus olisi kansalaisten jakautuminen kahteen ryhmään, heihin jotka pärjäävät työelämässä ja heihin jotka eivät pärjää.

3. Tulisiko ihmisillä olla mahdollisuus saada tietoa omista geeneistään?

Geenitestien avulla testattu voi saada tietoa alttiudestaan sairastua ja myös yleisemmin tietoa perintötekijöistään. Joidenkin mielestä yhteiskunnan tulisi käynnistää laajoja seulontaohjelmia, jotta saavutettaisiin kansantaloudellisia säästöjä ehkäisemällä sairauksia etukäteen. Geenitesteihin suhtaudutaan usein myös kriittisesti, vaikka joissakin maissa kaupallisia testejä onkin tarjolla.

Vaikka monien ehkäistävissä olevien sairauksien testaaminen on kannatettavaa, toisten sairauksien kohdalla ennustettavuus on vähäistä ja testit ovat epävarmoja. Ongelmallista on, että yksilön saadessa tietoa omista geeneistään hän saa tietoa myös sukulaistensa geeneistä. Pitäisikö hänen kertoa tietonsa muille? Entä jos nämä eivät halua tällaista tietoa? Toisinaan sanotaan, että testien tulisi olla jopa pakollisia. Näin ajattelevat eivät tunnusta ihmisten oikeutta olla tietämättä tiettyjä asioita. Toisaalta yhteiskunnan edun mukaista olisi tietää ihmisten terveydestä mahdollisimman paljon.

4. Pitäisikö sikiöseulontaan perustuvat abortit kieltää?

Joskus sanotaan, että vaikka raskaudenkeskeytykset voidaan sinänsä joissakin tilanteissa sallia, niitä ei pitäisi sallia geneettisen sikiöseulonnan pohjalta. Pelkona on aborttien määrän selvä kasvu ja se, että abortteja tehtäisiin kyseenalaisin perustein, esimerkiksi siksi, että vanhemmat haluavat lapsen, jolla on juuri joitakin tiettyjä haluttuja ominaisuuksia. Abortin puolustajien mukaan seulonnalla ehkäistäisiin vain vaikeimpia sairauksia. Lisäksi vanhemmat itse saisivat päättää sekä testauksesta että raskaudenkeskeytyksestä eli vaaraa yhteiskunnan ohjauksesta ei välttämättä olisi.

Sikiöseulonnan merkittävänä riskinä katsotaan toisinaan olevan vammaisten aseman heikentyminen. Jos sikiöitä abortoidaan vaikeiden sairauksien vuoksi, heikentääkö tämä jo elävien vammaisten asemaa? Seulonnan puolustajat vastaavat, ettei tällaista vaaraa ole: on järkevää estää uusia sairauksia, eikä tämä tarkoita sitä, että jo sairaat ihmiset eläisivät jotenkin huonompaa elämää tai olisivat vähemmän arvokkaita kuin “terveet” ihmiset.

5. Tulisiko kansalaisten geeniperimästä pitää rekisteriä?

Geenitekniikka herättää monia tietosuojaan liittyviä kysymyksiä. Geenitestit paljastavat arkaluontoista tietoa, ja tuo tieto voi joutua vääriin käsiin. Entä jos kansalaisten geeniperimästä haluttaisiin kuitenkin pitää rekisteriä? Tällaista rekisteriä voisivat tarvita sosiaali- ja terveysviranomaiset, mutta myös lääketeollisuuden yritykset, vakuutusyhtiöt ja jotkut oppilaitokset voisivat olla niistä kiinnostuneita. Tällaisesta rekisteristä voisi olla paljon hyötyä ja rekisteristä hyötyisivät myös yksittäiset kansalaiset.

Kriitikoiden mukaan geenirekisterin haittapuolet olisivat kuitenkin suurempia kuin sen hyödyt. Arkaluontoinen tieto voisi joutua vääriin käsiin, ja esimerkiksi lääkärien käytössä oleva geenirekisteri paljastaisi tietoja myös muista ihmisistä kuin lääkärin potilaasta. Pitäisikö lääkärin tuolloin kääntyä niiden ihmisten puoleen, joilla on mahdollisuus sairastua? Haluaisivatko ihmiset tällaisen tiedon? Arvostelijat ovat huomauttaneet myös siitä, että periaatteessa geeniperimää koskeva rekisteri voisi johtaa myös kansalaisten eriarvoiseen kohteluun, esimerkiksi vakuutusten jyrkästi erilaiseen hinnoitteluun ja koulutuspaikkojen varaamiseen tietynlaisille ihmisille.

6. Onko oikein hyödyntää ihmisalkioita tutkimuksessa?

Alkiotutkimus on tavallista, sillä alkioiden avulla voidaan selvittää vaikeita sairauksia ja ihmisen kehitystä paremmin kuin muilla menetelmillä. Toisinaan tällaista tutkimusta kuitenkin vastustetaan, sillä alkioiden sanotaan olevan potentiaalisia ihmisiä, ja alkioiden käyttö näyttää siis tavallaan olevan ihmisten käyttämistä. Jos ihmisellä on itseisarvoa, eikö alkioillakin siis ole itseisarvoa eikä sitä näin ollen saa käyttää pelkkänä välineenä?

Alkioiden käytön puolustajat sanovat, että tällainen päättely on virheellistä, sillä vaikka ihmisillä onkin itseisarvoa, alkioilla ei tällaista arvoa tarvitse olla. Toinen argumentti on, että alkiotutkimuksessa käytetään hedelmöityshoidoista ylijääneitä alkioita, jotka tuhottaisiin joka tapauksessa. Koska tutkimuksesta ei koidu alkiolle ylimääräistä haittaa ja koska tutkimuksella voidaan saada apua vakavasti sairaille ihmisille, on alkioiden käyttö siihen perusteltua.

7. Olisiko oikein patentoida ihmisen geenejä?

Perimän patentointi herättää erityisen monimutkaisia kysymyksiä. Patentit tekevät tiedosta julkista, ja juuri patenttijärjestelmä kannustaa tutkijoita ja yrittäjiä uusiin innovaatioihin, muuten vaivalloisista ja kalliista keksinnöistä ei saisi hyötyä. Ihmisen perimän patentointi kuulostaa monien mielestä kuitenkin ihmisarvon vastaiselta. Ehkä patentit halventavat ihmistä?

On myös kysytty, tarkoittaako ihmisen perimän patentointi sitä, että joku pian omistaa ihmisen perimän. Tällainen pelko lienee kuitenkin aiheeton, sillä patentin omistaminen ei tarkoita samaa kuin patentin kohteen omistaminen: se, joka omistaa esimerkiksi partaterän patentin, ei suinkaan omista kaikkia maailman partateriä.

Keskeinen kysymys ihmisen perimän patentoinnissa on kuitenkin se, missä mielessä perimää koskevat tiedot ovat keksintöjä. Jos perimää koskevat tiedot on ennemminkin luonnontieteellisiä tosiasioita kuin keksintöjä, silloin niitä ei voi edes periaatteessa patentoida. Patentoinnin kannattajat sanovat, että ihmisen perimän patentointioikeus on välttämätöntä modernin bioteknologian kehitykselle, ja tällaisesta teknologiasta on taas paljon hyötyä, esimerkiksi sairauksien parantamisessa.

8. Ovatko geenihoidot eettisesti kyseenalaisia?

Geenihoidot lupaavat paljon. Perinnöllisten sairauksien lisäksi niillä voidaan periaatteessa hoitaa myös esimerkiksi syöpäsairauksia ja hermostollisia häiriöitä. Geenihoidot ovat kuitenkin johtaneet suuriin kiistoihin. Sukusolujen geenihoito vaikuttaa ihmisen perimään ja hänen jälkeläisiinsä, ja yhtenä pelkona on ihmisjalostus.

Toinen ja kenties tärkeämpi asia on, että sukusolujen geenihoidot ovat epävarmoja ja niihin liittyy riskejä, koska geenien toimintaa ei sittenkään tunneta vielä riittävästi. Geenihoidon puolustajien mukaan ihmisillä on kuitenkin oikeus saada kaikki mahdollinen apu, jonka lääketiede voi tarjota. Ehkä ihmisillä on myös oikeus päättää jälkeläistensä perimästä? Puolustajat ovat myös huomauttaneet, että sukusolujen geenihoito tulee viime kädessä halvemmaksi kuin somaattisten solujen hoito, koska somaattisten solujen hoito ei siirry tuleville sukupolville.

9. Onko muuntogeenisten eläinten tuottaminen hyväksyttävää?

Muuntogeeniset koe-eläimet ovat tavallisia. Vaikka muuntogeenisiä eläimiä ei ainakaan vielä hyödynnetä maataloudessa tai ravinnontuotannossa, myös siihen soveltuvia eläimiä on kehitteillä.  Tällaisten eläinten tuottaminen on kuitenkin herättänyt paljon kritiikkiä. On sanottu, että monet muuntogeeniset eläimet kärsivät suuria tuskia ja että niiden tuottaminen tarkoittaa joka tapauksessa eläimen perimmäiseen luontoon ja arvoon puuttumista.

Muuntogeenisten koe-eläinten olemassaolo saattaa lisätä eläinkokeita. Lääketeollisuudessa käytettävien eläinten kohdalla on myös pelätty, että ne joutuvat ihmisravinnoksi aiheuttaen vaaratilanteita tai että pian ihmiset syövät eläimiä, joissa on ”ihmisten geenejä”, siis geenejä, jota on siirretty ihmisestä eläimiin. (Yleisesti ottaen eläimillä ja ihmisillä on paljon samoja geenejä.) Näihin kriittisiin kysymyksiin monet suhtautuvat kuitenkin melko rauhallisesti, eivätkä läheskään kaikki ajattele, että muuntogeeniset koe-eläimet aiheuttaisivat uusia eettisiä ongelmia tai terveysriskejä.

10. Kuuluuko geenitekniikka metsiin ja maatalouteen?

Geenitekniikkaa voidaan hyödyntää ympäristössä monella tavalla. Yksi tapa on kehittää puiden perimää siten, että metsänhoito tulee taloudellisesti kannattavaksi. Monet kuitenkin pelkäävät, että geenitekniikalla on katastrofaalisia ympäristövaikutuksia. Entä jos muuntogeeniset kasvit risteytyvät luonnossa olevien lajien kanssa tai ne valtaavat alaa tuhoamalla luonnollisia lajeja.

Kriitikoiden mukaan geenitekniikkaa ei vielä tunneta riittävästi, jotta sen kanssa voitaisiin lähteä metsiin. Sama pätee joidenkin arvostelijoiden mielestä myös maatalouteen. Heidän mielestään ympäristöriskit kasvavat, eikä ole näyttöä siitä, että geenimuunnellut lajikkeet vähentäneet myrkkyjen käyttöä. Hävittääkö muunnellut lajikkeet geeniperimän rikkauden? Entä tuhoaako se kehitysmaiden viljelijöiden elinkeinon suuryhtiöiden vallatessa siemenmarkkinat?

Ne, jotka puolustavat geenitekniikan käyttöä maa- ja metsätaloudessa sanovat, että pelot ovat aiheettomia vaikkakin ymmärrettäviä, sillä kaikilla ei ole riittävää tietoa biologiasta eikä uusien tekniikoiden todellisista myönteisistä vaikutuksista. Ruokaa saadaan helpommin ja lisää, mikä auttaa mm. nälkäongelman ratkaisussa. Toisaalta voidaan kysyä, onko geeniteknologiaa koskevissa erimielisyyksissä useinkaan kyse tiedollisesta tai tieteellisestä erimielisyydestä vai perustuvatko näkemyserot arvoerimielisyyksiin. Esimerkiksi se, kuinka suuret riskit ovat hyväksyttäviä, tai milloin meillä on velvollisuus ottaa jokin vähäinen riski, ovat eettisiä kysymyksiä, jotka liittyvät kaikkeen geenitekniikan seurauksia koskevaan keskusteluun.