Yleiset kysymykset
Jäävätkö kehitysmaat kehityksen jalkoihin?
Kehitysmaiden tarpeet ovat maanläheisempiä kuin mihin bioteknologian sovelluksilla tähdätään. Nälkäongelman ratkaisuksi tarvitaan usein kipeämmin esimerkiksi parempia kuljetusyhteyksiä, luottoja ja koulutusta. Teknologian tarjoamat ratkaisut voivat olla osa ratkaisua, mutta ne eivät riitä yksinään. Ratkaisuilla pitäisi tukea ensisijaisesti kehitysmaiden ihmisten omia ponnisteluja, esimerkiksi pienviljelijän omaa kasvinjalostustyötä paikallisten kasvilajien hyödyntämisessä.
Kehitysmaiden kannalta ongelmallista on geenimuunneltujen kasvilajikkeiden immateriaalioikeuksien suojaus ja patentointi. Lajikkeen omistaja määrää tuotannosta ja myynnistä, eikä viljelijä voi esimerkiksi kylvää tai luovuttaa siemeniä eteenpäin. Paikallisten kasvinjalostajien oikeuksien suojaamiseksi tarvittaisiin vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotka mahdollistaisivat myös omien siemenien jalostustyön ja käytön.
Terveydenhuollon sovellusten puolella törmätään samaan ongelmaan. Hyvänä esimerkkinä ovat AIDS-lääkkeet, joita kehitysmaat eivät pysty itse tuottamaan lääkesuojauksien vuoksi. Maailman kauppajärjestö WTO on viime vuosina purkanut suojauksia siten, että maat kuten Kiina ja Intia pystyvät valmistamaan lääkkeitä itse omaan käyttöön. Ne eivät kuitenkaan voi valmistaa niitä vientiin.
Tällä hetkellä puhutaan paljon poliittisesta liikkumavarasta. Kehitysavun ja velkahelpotusten ehdot käytännössä sanelevat kehitysmaiden talouspolitiikan reunaehdot. Kansainväliset kauppasopimukset rajoittavat kehitysmaiden liikkumavaraa myös immateriaalioikeuksien suojan suhteen. Kahdenvälisissä kauppasopimuksissa teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä vaaditaan usein vielä tiukempaa suojaa kuin WTO-sopimuksissa.
Miia Toikka
kehityspoliittinen sihteeri
Kehitysyhteistyön palvelukeskus r.y. (Kepa)