FAQ - Luonnonvarat ja bioteknologia
Miten maa- ja metsätalouden piirissä olevia geenivaroja suojellaan? Miten bio- ja geeniteknologia voivat olla siinä avuksi?
Maa- ja puutarhatalouden kasvigeenivaroja suojellaan siemeninä tai elävinä kasveina joko niiden luonnollisessa ympäristössä tai kokoelmissa. Suomalaista alkuperää olevien kasvien siemeniä on säilytetty vuodesta 1979 lähtien Pohjoismaisessa Geenipankissa ja vuodesta 2007 alkaen Pohjoismaisessa Geenivarakeskuksessa (NordGen). Hedelmäpuut, marjapensaat ja koristekasvit säilytetään pääasiallisesti elävinä kasveina kansallisissa peltogeenipankeissa ja kokoelmissa.
Metsäpuiden geenivaroja suojellaan pääpuulajiemme osalta geenireservimetsissä, jotka on valittu edustamaan kattavasti muuntelua lajin levinneisyysalueella. Jalojen lehtipuiden ja muiden harvinaisempien puulajiemme geenivaroja suojellaan erityisesti tätä tarkoitusta varten perustetuissa kokoelmissa.
Eläingeenivaroja suojellaan elävinä eläiminä vankila-, oppilaitos- ja yksityistiloilla sekä alkio- ja sukusolugeenipankeissa.
Bioteknologian ja geeniteknologian hyödyntäminen suojelussa
Kasvi- ja eläingeenivarojen säilytyksessä laboratorio-olosuhteissa on jo pitkään käytetty perinteisiä bioteknologisia menetelmiä. Kasveja, joita ei voi säilyttää siemeninä, kuten hedelmäpuita ja marjapensaita, säilytetään erilaisina solukkoviljelminä geenipankeissa. Solukkoviljelysäilytyksen rinnalle on kehitetty syväjäädytys- eli kryosäilytystekniikoita. Jos kasvisolukot syväjäädytetään (-196 ºC), solukkojen säilytysaikaa voidaan huomattavasti pidentää. Myös eläinten sukusoluja ja alkioita säilytetään syväjäädytettyinä geenipankeissa.
Modernin biotekniikan menetelmien kehittyminen on avannut uusia mahdollisuuksia myös geenivarojen suojeluun. Kasvi- ja eläingeenivarojen perinnöllistä monimuotoisuutta ja keskinäisiä sukulaisuussuhteita tutkitaan yhä enenevässä määrin DNA-merkkien avulla. Kaikkea kasvigeenimateriaalia ei voida säilöä geenipankkeihin, jolloin DNA-merkkien avulla voidaan valita ne näytteet, jotka kattavat mahdollisimman laajasti olemassa olevan perinnöllisen monimuotoisuuden. DNA-merkkitekniikoita voidaan käyttää myös arvioitaessa geenivarojen käyttöarvoa kasvi- ja eläinjalostuksessa. Tämä nopeuttaa jalostusprosessia.
Genomiikan kehitys on mahdollistanut yksittäisen perintötekijän sijasta koko perimän yhtäaikaisen tutkimuksen. Useita uusia tärkeisiin ominaisuuksiin vaikuttavia geenejä voidaan tunnistaa, ja näiden geenien erilaisia muotoja voidaan seuloa nopeasti esiin geenipankkien näytteistä.
Geeninsiirtojen merkitys geenivarojen tutkimuksessa ja hyödyntämisessä on tällä hetkellä vähäistä, mutta sillä on potentiaalia geenien toiminnan tutkimuksessa.
Neuvotteleva virkamies Tuula Pehu
Maa- ja metsätalousministeriö