FAQ - Lainsäädäntö
Suomessa alkiotutkimusta säätelee laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999). Sen 26 §:n mukaan "ihmisen toisintaminen" on kiellettyä maksimissaan kahden vuoden vankeusrangaistuksen uhalla. Toisaalta laissa kuitenkin määritellään alkio "hedelmöityksen tuloksena syntyneeksi solujoukoksi, joka ei ole kiinnittynyt naisen elimistöön". Mikäli lakia siis tulkitaan kirjaimellisesti, nykyisin terapeuttisessa kloonauksessa käytössä oleva ns. tumansiirtotekniikka ei ole lain mukaan kiellettyä.
FT Laura Walin
Lääkintä- ja bio-oikeuden tutkija
Helsingin yliopisto
