FAQ - Gm-ruoka
GM-tuotanto voi uhata paikallista tuotantoa
Paikallisella tuotannolla käsitetään yleensä sitä, että ruoka tuotetaan ja kulutetaan samalla alueella. Näin kuljetuskustannukset vähenevät, alueen taloudellinen toimeliaisuus lisääntyy ja elintarvikkeiden tuoreus paranee.
Geeniteknisesti muunnettuja viljelykasvilajikkeita voidaan käyttää paikalliseen tuotantoon aivan samoin kuin perinteisesti jalostettuja lajikkeitakin. Niin kuin yllä on jo mainittu, koko teknologia on pakattu siemeneen eikä markkinoille hyväksytyn siemenen käyttö ja niihin perustuvien elintarvikkeiden tuotanto ja käyttö poikkea millään tavalla perinteisesti jalostetun siemenen prosessoinnista ja käytöstä.
Lisäksi geenitekniikan avulla voidaan lisätä sellaisten paikallisten viljelylajikkeiden käyttöä, joiden viljely ei ole enää kannattavaa, koska uuden tekniikan avulla voidaan jalostuksen kannalta 'hankaliin' kasveihin jalostaa sellaisia ominaisuuksia, joita perinteisellä kasvinjalostuksella ei pystytä tekemään.
Ylitarkastaja Tuula Pehu
Maa- ja metsätalousministeriö
