FAQ - Gm-ruoka
Muuntogeenisten elintarvikkeiden turvallisuutta arvioitaessa testauksiin käytetään perinteisiä syöttökokeita vain eläimillä. Ihmisillä testausta ei tehdä. Tällaisia muuntogeenisiä elintarvikkeita lienee eniten kaupan USA:ssa, Kanadassa, Australiassa tai Japanissa.
Ensimmäinen muuntogeeninen elintarvike, hitaasti vanheneva FlavrSavr tomaatti, tuli kauppoihin USA:ssa jo vuonna 1994 ja siitä alkaen kuluttajille on ollut teollisuusmaissa kuten USA:ssa, Kanadassa, Australiassa tai Japanissa tarjolla yhä enenevässä määrin muuntogeenisiä elintarvikeaineksia kuten maissia, soijaa, riisiä tai öljykasveja.
Kehittyvissä maissa on vielä vähäisesti omaa muuntogeenisten elintarvikkeiden tuotantoa, joskin mm. Meksikossa, Argentiinassa, Kiinassa ja Intiassa on kiinnostuttu myös muuntogeenisten kasvien viljelystä ja oma tuotanto on alkamassa.
Osana kansainvälistä elintarvikeapua on kehitysmaihin viety maissia mm. USA:sta ja osa tästä on saattanut olla muuntogeenistä. Maissi on kuitenkin samaa, mitä amerikkalaiset kuluttajat käyttävät elintarvikkeinaan eikä näin ollen ole perusteltua sanoa, että kyseessä olisi testaus.
Kaupallinen neuvos Leena Mannonen
Kauppa- ja teollisuusministeriö
Uuselintarvikelautakunnan pääsihteeri
<<<Takaisin Geeniruokaekstraan
