FAQ - Gm-ruoka
EU:ssa muuntogeeniset elintarvikkeet pääsevät kaupan hyllyille lakisääteisen ennakkotarkastuksen kautta ja markkinointiluvan edellytyksenä on todennettu turvallisuus. Päätökset tehdään yhteisesti koko EU:n alueella. Päätökset ja arvioraportit ovat julkisia. Säädökset edellyttävät lisäksi yleisön kuulemista ennen päätöksentekoa. Tällä pyritään varmistamaan kaiken tiedon saaminen mahdollisista riskeistä. Markkinoille hyväksytyt tuotteet on todettu yhtä turvallisiksi kuin perinteiset verrokkinsa.
Muuntogeenisiä elintarvikkeita on ollut kaupan USA:ssa jo toista vuosikymmentä ja siellä muuntogeenistä soijaa tai maissia sisältäviä elintarvikkeita käyttää suurin osa kuluttajista joka päivä. Kyseisiin elintarvikkeisiin ei ole voitu liittää saadun kokemuksen kautta todennettua haittaa tai vaaraa.
Kaupallinen neuvos Leena Mannonen
Kauppa- ja teollisuusministeriö
Uuselintarvikelautakunnan pääsihteeri
<<<Takaisin Geeniruokaekstraan
