FAQ - biopankki
Suomalaisen biopankin perustamista on perusteltu sillä, että se antaisi Suomelle etulyöntiaseman lääketieteellisessä tutkimuksessa. Miksi?
Suomalainen lääketieteellinen tutkimus on viimeisten parinkymmenen vuoden ajan ollut kasvavasti kiinnostunut geenitutkimuksesta ja tuottanut alalla tärkeää, uutta tietoa. Tämä tutkimus on pääasiassa koskenut suhteellisen harvinaisia, yhden geenin virheestä johtuvia sairauksia. Samanaikaisesti kiinnostus tavallisten kansantautien taustalla olevia perimän ja ympäristön yhteyksiä kohtaan on kasvanut. On tullut selväksi, että niiden tutkimusta varten tarvitaan todella suuria näyteaineistoja yhdistettyinä luotettavaan terveystietoon eli ns. biopankkeja.
Viime vuosina biopankkeja onkin perustettu eräisiin maihin (mm. Islanti, Viro ja Iso-Britannia). Voi sanoa, että ne ovat tällä hetkellä etulyöntiasemassa Suomeen verrattuna. Suomen edellytyksiä luoda arvokkaita biopankkeja pidetään kuitenkin erityisen hyvinä yhtenäisen terveydenhuoltojärjestelmämme, erilaisten terveydenhoitoon liittyvien rekisteriemme, väestörekisterin ja tutkimukseen positiivisesti suhtautuvien kansalaisten/potilaiden ansiosta. Niinpä Suomeen perustettava biopankkijärjestelmä tulisi olemaan monia muita vastaavia biopankkeja arvokkaampi ja siten antamaan tutkimuksellemme etulyöntiaseman. Lisäksi Suomessa on vanhoja näytekokoelmia, joiden hyödyntäminen nykytutkimuksessa biopankin tavoin toisi tutkimuksen työkaluksi valmiita näytekokoelmia ja jo tapahtuneen pitkän seuranta-ajan.
Helena Kääriäinen
tutkimusprofessori
Kansanterveyslaitos
