FAQ - biopankki
Kuka päättää mitä biopankeista tutkitaan?
Ensisijaisesti päätäntävalta näytteiden käyttämisestä tutkimukseen on sen luovuttajalla. Jos luovuttaja kieltää näytteen käytön tutkimukseen, sitä ei tutkita. Hän voi peruuttaa suostumuksensa myös myöhemmin. Jos luovuttaja on antanut luvan näytteen tutkimiselle, luvassa mainittuja rajoituksia noudatetaan niin hyvin kuin niitä jälkikäteen voidaan tulkita.
Tulevaisuudessa pyritään biopankkien kohdalla avoimeen suostumukseen, mutta tuolloinkin tutkimusta ihmisperäisillä näytteillä voidaan suorittaa vain kun eettinen toimikunta on antanut puoltavan lausunnon tutkimussuunnitelmasta. Tavoitteena olisi, että biopankkiin kerätyt näytteet olisivat tutkijoiden käytössä. Koska näytteet kuitenkin ovat rajallisia, tulee näytteiden luovuttamista tällöinkin pohtia esitetyn tutkimuksen tarkoituksenmukaisuuden näkökannalta jonkinlaisessa asiantuntijaraadissa.
Viime kädessä tutkimusta rahoittava taho päättää mille tutkimukselle myönnetään rahoitusta, mille ei. Ilman rahoitusta tutkimus ei yleensä voi toteutua.
Eero Vuorio
kansleri, Turun yliopisto
professori, Tutkimuseettinen neuvottelukunta
