FAQ - biopankki
Millainen olisi eettisesti kestävä näytteiden suostumuskäytäntö?
Vastaajina Veikko Launis ja Tuija Takala
Hyvään suostumuskäytäntöön kuuluu aito vapaaehtoisuus ja tietoon perustuvuus. Näytteen antajalla on oltava aidosti mahdollisuus kieltäytyä antamasta näytettä ja hänen on voitava tehdä päätöksensä riittävän ja ymmärrettävän tutkimusta ja näytteen käyttöä koskevan tiedon valossa.
Eettisesti kestävän suostumuksen ei tarvitse olla nimenomainen, ts. vain yhtä määrättyä tutkimusta koskeva. Eettisesti kestävä tietoon perustuva suostumus voi olla myös avoin (tai puoliavoin), jolloin näytteen antaja suostuu esim. siihen, että hänen näytettään käytetään yleisesti hyväksyttäviin tieteellisiin tarkoituksiin.
Biopankit eroavat muusta lääketieteellisestä tutkimuksesta siten, että niissä ei puututa ihmisen fyysiseen koskemattomuuteen, jolloin avoimempi suostumusmenettely voi tuntua perustellulta. Tämän kysymyksen osalta tutkimusetiikka ja nykyinen lainsäädäntömme eivät täysin kohtaa, ja on mahdollista, että lainsäädäntöä tullaan suostumusmenettelyn osalta muuttamaan eettisten vaatimusten suuntaan. Todettakoon, että suostumuksen avoimuus on edelleen kuitenkin jossain määrin eettinen kiistakysymys.
Veikko Launis
lääketieteellisen etiikan professori
etiikan ja yhteiskuntafilosofian dosentti
Turun yliopisto
Tietoon perustuva suostumus, jota muiden tutkimusten yhteydessä edellytetään, olisi yksilön oikeuksien ja yksityisyyden suojan kannalta paras vaihtoehto. Se ei kuitenkaan ole kovin käytännöllinen biopankkien yhteydessä joiden on tarkoitus toimia resurssina lukemattomille erilaisille tutkimusprojekteille nyt ja tulevaisuudessa. Vaihtoehdoksi on ehdotettu esimerkiksi ”laajaa” tai ”avointa” suostumusta. Ihmisille kerrotaan yleisesti millaiselle tutkimukselle ja millaisin edellytyksin biopankin on tarkoitus toimia ja he voivat näiden tietojen perusteella ilmoittaa halukkuudestaan osallistua tai olla osallistumatta projektiin.
Itse olen ehdottanut, että käyttäisimme mieluummin käsitettä ”sokea suostumus”, joka edellisistä poiketen tekee osallistujille selväksi sen, ettei kukaan tiedä millaista tutkimusta biopankin resursseilla tullaan tekemään, mihin tutkimustuloksia tullaan käyttämään tai kenelle ja miten mahdolliset hyödyt (ja haitat) lopulta jakautuvat. Lisäksi olisi suotavaa, että biopankki velvoitettaisiin ylläpitämään web-sivustoa, josta kuka tahansa voisi halutessaan tarkistaa millaisia tutkimuksia milloinkin on menossa ja omien arvovalintojensa mukaisesti tarvittaessa vetäytyä projektista.
Useimmista suostumukseen liittyvistä ongelmista päästäisiin eroon, mikäli biopankkien ei lainkaan ajateltaisi sisältävän yksilöitävää tietoa. Kun puhumme useita kymmeniä tai satoja tuhansia näytteitä sisältävästä biopankista, tämä on oikeastaan ainoa oikea tieteellisesti kestävä lähestymistapa. Mikäli pankkien ei ajateltaisi sisältävän luotettavaa tietoa koskien yksilöitä, tutkimuksesta ei olisi riskiä yksilöille eikä suostumusta yksilöllisen riskinarvioinnin mahdollistajana tarvittaisi – suurin syy suostumuksen keskeisyydelle tutkimusetiikassa on nimenomaan riskinarvioinnin mahdollistaminen. Suostumukseen liittyy kuitenkin myös toinen elementti – yksilöllinen arvovalinta eli mahdollisuus ottaa kantaa siihen, pitääkö tehtävää tutkimusta eettisesti hyväksyttävänä.
Kuten edellä, web-sivusto joka listaisi kaikki käynnissä ja suunnitteilla olevat tutkimushankkeet voisi auttaa tässä. (Jotta tutkimuksesta voisi vetäytyä, pankissa oleva tieto ei tietenkään voi olla täysin anonyymiä, ainoastaan anonymisoitua – näytteet on tehty nimettömiksi mutta varustettu koodilla jonka joku luotettavaksi katsottu taho voi tarvittaessa avata. Tämä osaltaan mahdollistaisi myös tietojen lisäämisen ja uudelleen järjestelyn. Yksittäisiä yksilöitä koskevan tiedon epävarmuus ei olisi isojen tutkimushankkeiden kannalta ongelma, sillä epävarmuudet sisältyisivät huomioitaviin virhemarginaaleihin. Luotettavaa yksilöityvää tietoa ei pankista kuitenkaan tulisi olettaa missään olosuhteissa saatavan.)
Tuija Takala
käytännöllisen filosofian dosentti, Helsingin yliopisto
bioetiikan ja moraalifilosofian vanhempi lehtori, Manchesterin yliopisto