FAQ - Bioalan sovellukset
Suomea pidetään eräänä johtavana teollisten entsyymien valmistajana. Mikä on suomalaista erityisosaamista tällä alueella?
Suomessa tapahtuu noin 15 prosenttia maailman teollisten entsyymien valmistuksesta. Meillä toimii kaksi kansainvälistä suurta entsyymintuottajaa, Genencor (osa Danisco-konsernia) ja Roal Oy (kuuluu AB Enzymes-ryhmään). Entsyymitehtaita Suomessa on Jämsänkoskella, Hangossa sekä Rajamäellä. Suomalaista erityisosamista ovat entsyymien tuotantoteknologiat, muun muassa homesienten ja bakteerien fermentointi sekä tuotteiden talteenotto ja formulointi.
Lisäksi Suomessa on vahvaa osaamista tuotantoon käytettävien homekantojen kehittämisessä, erityisesti liittyen sellulaasi- ja hemisellulaasientsyymejä tuottavaan Trichoderma reesei -homesieneen.
Markku Saloheimo
johtava tutkija
VTT
